DOWNSET: Check Your People

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Check Your Peoplen ilmestymistä voi pitää pienoisena ihmeenä, sillä ennen kuin levy päätyi Epitaphin julkaisulistalle, se oli saanut pakit jo kahdelta muulta firmalta. Vaikeuksia tuotti myös laulaja Rey Oropezan huumesekoilut, jotka johtivat ukon tilapäiseen poispotkimiseen.

Arvio

DOWNSET
Check Your People
Epitaph

Check Your Peoplen ilmestymistä voi pitää pienoisena ihmeenä, sillä ennen kuin levy päätyi Epitaphin julkaisulistalle, se oli saanut pakit jo kahdelta muulta firmalta. Vaikeuksia tuotti myös laulaja Rey Oropezan huumesekoilut, jotka johtivat ukon tilapäiseen poispotkimiseen. Vihdoin albumin pihalle saattamisen jälkeen rumpali Chris Hamilton on nostanut kytkintä ja Oropezan on huhuttu ottaneen Rage Against The Machinesta lähteneen Zack De La Rochan paikan. Jälkimmäinen tosin tuskin perustuu mihinkään konkreettiseen. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ei uskoisi, että epäonni on kohdannut näin varteenotettavaa tapausta. Tuntuu käsittämättömältä, että joku olisi edes harkinnut Downset.in kolmosalbumin julkaisematta jättämistä. Tähän maailman aikaan Check Your Peoplen tasoinen voimannäyttö olisi vaikka minkälaisen panostamisen arvoinen. Emotionaalisuudessaan ja pohjattomassa epätoivossaan omissa sfääreissä liikkuva Los Angelesin ihmeviisikko vakuttaa vieläpä täysin omin avuin. Tässä ei tarvita ohimeneviä trendejä tai hassua imagoa takaamaan erottumista massasta. Hittigenreistä bändi ei ole tietävinäänkään. Todella syvältä myllertävä raskaus korvaa vauhdin ja rytmiosaston halonhakkuustailin etevin vertailukohta olisikin Kotiteollisuus.
Kevyimmissä välipaloissa (Play Big, Which Way) ilmavasti svengaava tatsi on sukua suoraan alenevassa polvessa muutaman vuoden takaiselle Dub Warin mahtikiekko Painille. Varhaistuotannostaan kumpuava hardcore ja tuoreemmat hip hop -elementit (kitaristi Rogelio Lozanon työnantajiin kuuluu myös Cypress Hill, jonka livekokoonpanossa mies vaikuttaa) muodostavat kivijalan, jonka päälle yhtye rakentaa kolossaalista monumenttiaan. Eipä tule toista alan harrastajaa mieleen, joka tekisi näinkin käytetyistä osatekijöistä näin itsensä näköistä jälkeä. 

Lisää luettavaa