EGOTRIPPI: Maailmanloppua odotellessa

EGOTRIPPI
Maailmanloppua odotellessa
Suomen Musiikki

Menestystä maistaneet artistit joutuvat tahtomattaan varsin nopeasti tilanteeseen, jossa ainoa relevantti vertailukohta on heidän aikaisempi tuotantonsa. Egotrippi on nykyään ilman muuta tällaisessa tilanteessa. Yleisö odottaa yhtyeeltä uusia hittejä, levy-yhtiö kvartaalinsa korkeimpia myyntilukuja ja kriitikot taiteellisia saavutuksia. Jos nämä odotukset eivät täyty, on kovin vähän hyötyä siitä, että tähdennetään ammattitaitoa tai tuotteliaisuutta.  
                
Maailmanloppua odotellessa on varsin rennon ja pakottoman oloinen tuotos. Musiikillisesti se on yhtyeen balladivoittoisin levy ja myös uskollisin kunnianosoitus innoittajiensa, b-kirjaimella alkavien harmoniapopin veteraanien The Beatlesin, The Beach Boysin ja Big Starin suuntaan. Seesteisyys voi pukea varttunutta miestä, mutta en ole täysin varma, onko pirtsakkaan yhtyeeseen mieltynyt yleisö samaa mieltä ja – ennen kaikkea – onko monestakaan levyn kappaleista hitiksi.

Levyn kepeästi avaava nimiraita tuo muistumia yhtyeen varhaisemmasta tuotannosta, mutta on aika mitäänsanomaton rallatus. Single Hyvästi naiset paneutuu kursailemattomammin albumin viitekehykseen, mutta saa pitkäpiimäisessä herkistelyssään hälytyskellot soimaan. Vihellysmelodiaansa kertaava Kaikenlaista harmia tuo jo väkisin mieleen vakuusyhtiön mainoksen.

Homma nousee vain hetkellisesti plussan puolelle. Kauniin melodian kuljettamassa Valssissa on vastustamatonta tenhoa. Ajatuksen kertosäkeessä on tarttuva melodinen koukku, mutta on kuuntelijan suuntautumisesta kiinni, onko se mainio vai ärsyttävä. Tuotantonsa osalta Air-yhtyeen suuntaan osoitteleva Suruisa on kaunis levyn yleissävystä poikkeava sävellys, mutta jää kokonaisuudesta irralliseksi täkyksi.   
                                                                              
Klassismiin hurahtaneen Egotripin käsitys 60-lukumaisista innoittajistaan on kovin mukavuudenhaluinen ja yksipuolinen. On totta, ettei monikaan orkesteri ole laatinut menestyksekkäästi suomenkielistä näkemystä näistä lähtökohdista, mutta tämän levyn kappaleita kuunnellessa tuntuu, että Egotrippi ei niinkään viittaa ja yhdistä, vaan noukkii rusinat pullasta. Yllätyksettömiä harmonioita ja kuluneita sovitusideoita toistuvasti hyödyntävät kappaleet ovat imeliä ja keskenään liian samanlaisia, eikä tilannetta paranna sanoitusten humoristisuutta tavoitteleva väkinäinen riimittely.

Maailmanloppua odotellessa -levyn harmittomasti soljuvat kappaleet jäävät tunnetasolla valjuiksi, vaikka taustalta voi melkein kuulla kynttilän liekkien lepatuksen.