Blues on aina ollut Stonesien kaiken tekemisen perusta, mutta vasta nyt he tekivät totaalisen blueslevyn. Nytkin se tapahtui vahingossa. Studiossa oltiin tekemässä uutta omaa matskua ja kun joku biisi ei löytänyt oikeaa muotoaan, päätettiin rentoutua hetkeksi vanhoja blueseja vetämällä. Se toimikin niin maukkaasti kaikessa spontaaniudessaan, että päädyttiin kokonaiseen albumiin omin suosikein. Ilahduttavasti ne eivät ole niitä kolutuimpia klassikoita Otis Rushin I Can’t Quit You Babya lukuun ottamatta.
Oleellisinta on, miten selkäytimestä blues Stonesilla tulee. Kaikki kaksitoista biisiä äänitettiin kolmessa päivässä ilman mitään päälleäänityksiä ja se kuuluu muhevan raakana pelinä. Näin todelliset blueslevyt tehdään. Ei niitä nysvätä viikkokaupalla kaikki pienet virheet korjaillen. Blues is tellin’ it like it is. Soundi on yllättävänkin autenttinen 50/60-luvun Chicagon hengessä Jaggerin rouheaa harpputyötä myöten. Tällä soundilla eivät enää soita edes Chicagon mustat, mikä tekee Blue & Lonesomen kuuntelusta virkistävän kokemuksen.
Yhdellä otolla taltioitu nimiraita on napakymppi paksussa mollisinessään, vaikka hienosti pelaa koko levy. Eniten suositaan Little Walteria ja Howlin’ Wolfia, mutta menusta löytyy myös Magic Samia, Lightning Slimiä ja Jimmy Reediä. Tämä on sataprosenttista juureen leivottua ruisleipää eikä mitään ranskanpullaa.
