THE ROLLING STONES: Sticky Fingers (Super Deluxe)

THE ROLLING STONES
Sticky Fingers (Super Deluxe)
Universal

Olen aseeton tämän albumin edessä. Olen ollut siitä saakka kun sen ensimmäisen kerran teininä kuuntelin, parikymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen. Vuonna 1971 Rollarit oli aivan käsittämättömässä iskussa, ja yhdessä edeltäjiensä Beggars Banquetin ja Let It Bleedin kanssa Sticky Fingers muodostaa lyömättömän kolmikon.

Rakastan levyn juurevaa mutta yksityiskohtia pursuavaa soundia, sitä että pystyn helposti laskemaan ja nimeämään äänessä olevat instrumentit. Rakastan tätä bändiä, juuri tämän ajan Rollareita: edellislevyllä mukaan tulleen Mick Taylorin ja Keefin toisiaan täydentävää kitarointia, Wattsin ja Wymanin vähäeleistä groovea (Bitchin rytmi!) ja Jaggerin kaikkensa antavaa tulkintaa. Rakastan albumin monipuolisuutta, mehevästä soulista karuun bluesiin ja hauraasta eläimelliseen yltävää skaalaa.

Ja tietenkin rakastan näitä lauluja, kymmentä täyslaidallista. Niistä eniten rakastan seitsenminuuttisen Can’t You Hear Me Knockingin transsiin vievää hypnoottisuutta.

Bonuksiakin riittää, painoksesta riippuen. Eric Claptonin avustuksella vedetty Brown Sugar nilkuttaa sumuisesti, eivätkä muutkaan vaihtoehtoversiot tarjoa mitään unohtumatonta. Sen sijaan hikisiltä liveraidoilta taikapöly leijailee vaivatta yli fyysisten ja ajallisten esteiden.