ELECTRIC WIZARD: Dopethrone

Useimpien uusiometalliyhtyeiden ei kannata käydä Electric Wizardin kanssa kilpasille musiikin raskaudessa. Electric Wizard vyöryy niiden yli mutarokkeineen jättäen silmät ja korvat täyteen lietettä. Polkaisee vielä vasemman jalan isovarpaalla syvälle suohon. Alaviritteiset kitarat soivat likaisina, bändi happoilee minkä ehtii ja monotoninen äänivalli jurnuttaa samalla taajuudella kuin kiinni juuttunut katupora. Yhtä paatoksellista doomailua on kuultu viimeksi Sleepin kolossaalisella Jerusalemilla. Partiopojat eivät tällaista musiikkia soittele: tyyppien harrastuksiksi mainitaan narkkaus, tuhopoltto, ryöstöt ja lähellä kuolemaa käyminen. Maksakin sanoi poks. Vetoa voisi lyödä, ettei Dopethroneakaan täysin selvin päin nauhalle saatettu. Esimerkiksi osuvasti nimettu Funaralopolis alkaa hapuilevasti, tuskaisesti ja täydessä usvassa, mutta kun kitaravalli putoaa paksuine riffeineen, olo on kuin taistelulaivan kannella syvyyspommien mossahtelua kuunellessa.
Totta ihmeessa monotonisuus alkaa lopulta jurppia; Electric Wizard olisi tarvinnut pari grammaa Monster Magnetmaista valopäisyyttä viihdyttääkseen pitempään. Siihen se vain on liian itsepäinen – tai kännissä.