ELLA HENDERSON: Chapter One

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

ELLA HENDERSON
Chapter One
Syco/Sony

Ella Henderson on esittäjänä vastuussa Ghostista − yhdestä päättyvän vuoden suvereeneimmista pophiteistä. Shazamia ympäri maailman kuormittanut kappale on Hendersonin ja 2000-lukulaisen listapopin kultahanska Ryan Tedderin yhdessä kirjoittama.

Laulajana X Factor -taustainen Henderson on myös huomattavan osaava, joskaan ei erityisen persoonallinen. Chapter One -ensialbumin deluxe editionille on pakattu 18 kappaletta, mikä on aivan törkeän paljon liikaa. Perusversion kolmessatoistakin on kuulijalla kestämistä, kun otetaan huomioon, että ideoita ja sielun paloa olisi riittänyt kymmenen sulavalinjaisen singlekandidaatin terhakkaan kattaukseen. Sulavaa, yksittäisannosteltua hunajaahan tämä on, eikä muuta yritä ollakaan. Ghostin ohella myös Mirror Man, Hard Work ja Missed ovat mainioita siivuja, mutta turboahdetussa tuubissa neula heinäsuovassa -efekti uhkaa nyt niitäkin.

Toivottavasti artistisesti monialainen Ella Henderson ottaa jatkossa vieläkin enemmän vastuuta omasta linjastaan ja pysyy poissa turhan monta naispopparia turhan nopeasti kuiviin imeneeltä lihatiskipopin alttarilta. Valmiudet pärjätä musiikilla ovat vähintäänkin riittävät.

Lisää luettavaa