ERI ESITTÄJIÄ: Eput rautaa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

ERI ESITTÄJIÄ
Eput rautaa
Ratas

Hyvän tribuuttialbumin teko on vaikea laji. Hyvästä yrityksestä huolimatta Eppu Normaalin kunniaksi tehty Eput rautaa -kokoelmakaan ei onnistuneimpien joukkoon pääse.

Resepti on tuttu ja aika oikea: haalitaan eri tyylisiä nimiartisteja tekemään omat tulkintansa legendaksi paisuneen yhtyeen kappaleista. Odotellaan, että kukin tekisi mahdollisimman oman kuuloisen ja toimivan versionsa.

Se vain ei riitä, että esimerkiksi Viikate soittaa loppuun kuluneen Kitara, taivas ja tähdet -veisun omalla tunnistettavalla soundillaan, kun laulu on epävarma ja puolivillainen suoritus.

Vaikka sillisalaatti saattaa olla jopa tarkoituksellista, se on tällaisten ja tämänkin levyn rasitus. Reijo Taipaleen totisesti toitottama Voi kuinka me sinua kaivataan on kammottava esitys ja kökkö idea. Hieman paremmin rajoja rikkoo Palefacen Murheellisten laulujen maa. Tosin rap-osuus olisi saanut jäädä tekemättä.

Jos Club For Five tekee yleensä sietämätöntä musiikkia, ei sen versio kehnoimmasta päästä olevasta Eppu-biisistä, Joka päivä ja joka ikinen yö, paranna tulosta yhtään. Kotiteollisuuden versio Valkoisesta kuplasta todistaa, että bändin ei kannattaisi yrittää tuhota mitään muita kuin omia kappaleitaan.

Toki hienojakin esityksiä löytyy. Haloo Helsingin Puhtoinen lähiöni yhdistelee vanhan kunnioitusta ja tuoretta otetta lievistä artikulaatio-ongelmista huolimatta. Irinan esittämä nimikappale on myös luontevasti rakennettu modernisaatio.

Oivalluksen on tehnyt myös Pää Kii, joka punkittaa hienosti alun perin ei kovin punkin Mekin tehtiin rakkautta. Lasse Valtosella on raikas ote Baarikärpäsenä. Mokoman Kaikki häipyy, on vain nyt valloittaa meidätkin, jotka emme paljon hevistä perusta. Egotrippi tekee hyvää jälkeä 16 vuoden takaisella Lautturillaan, mutta olisihan se voinut tehdä uuttakin.

Kokoelman yllättäjä on uusi tuttavuus Aero, joka nostaa Afrikka, sarvikuonojen maan poppailun monenteen potenssiin.

Kappaleiden valinnassa ei ole moittimista. Mukana on sopiva yhdistelmä tuntemattomia sävelmiä kovan ytimen Eppu-faneille ja puhkisoitettuja ikihittejä, joita ei voine välttää.

Lisää luettavaa