Laulaja Annie Lennox ja monitaitaja Dave Stewart saattavat muodostaa pop-historian ainoan pariskunnan, joka erosi ensin ja tuli vasta sitten kuuluisaksi. 1980-luvun mittaan he julkaisivat Eurythmics-nimellä seitsemän onnistunutta studioalbumia ja 1984-elokuvan epäonnistuneen soundtrackin. Se olisi kuitenkin ansainnut paikan tässä boksissa paremmin kuin kokonaan toiseen tarinaan ja aikakauteen kuulunut Peace-albumi vuodelta 1999.
Eurythmicsin 80-luvulla julkaisema singlesarja on ällistyttävä. Kolean Sweet Dreams (Are Made Of This) -mantran menestyksen jälkeen Lennox ja Stewart rohkaistuivat kokeilemaan monia tyylejä ja yleensä onnistuivat upeasti. Kaksikko viljeli listahiteillään muun muassa Motownin iskevyyttä, kepeitä tropicalia-tunnelmia, sielukasta rock-otetta sekä mannermaisia elektrosoundeja. Silti suuri yleisö söi heidän kädestään. 80-luvun mollaajilta unohtuu usein, että silloin valtavirran artistit olivat paljon rohkeampia kuin 2000-luvun hittinikkarit.
Eurythmics ei kuitenkaan ollut pelkkä singletehdas. Nyt laatikoitujen studioalbumien poikkeukset ovat sen päissä – toinen hyvä, toinen huono.
Suorastaan jäätävä In The Garden -debyytti (1981) äänitettiin Kölnissä esimerkiksi Kraftwerkin ja Devon kanssa työskennelleen Conny Plankin valvonnassa. Vieraantuneella ja erittäin eurooppalaisella levyllä rummuttavat muun muassa Clem Burke (Blondie) ja Jaki Liebezeit (Can). Jos kyseisen kiekon soisi asuvan kaikilla ”unohtuneet aarteet” -listoilla, kannattaa kymmenen vuoden tauon jälkeen ilmestynyt Peace sivuuttaa täysin. Se on Eurythmicsin aiempaan tuotantoon verrattuna auttamattoman laimea ja tylsä levy.
Vuosina 1983-89 ilmestyneet kuusi albumia kertovat vaikutteensa häpeämättömästi esille jättävästä, mutta silti oman tyylinsä kehittäneestä artistista. Be Yourself Tonight -levyllä (1985) kaksikko siirtyi synteettisestä soundista selvästi rockimpaan suuntaan, mutta Eurythmicsin kaikilla kiekoilla on yllättäviä irtiottoja. Hittisingleihin perustuva kuva jää pinnalliseksi – herranen aika, voisiko Eurythmicsiä kaikista hiteistä huolimatta jopa väittää albumiyhtyeeksi?
Kulta-aikanaan kunnianhimoista, mutta helposti sulavaa musiikkia levyttäneen Eurythmicsin soundi nojaa tietenkin Annie Lennoxin ihmeelliseen ääneen, jossa on tarpeen mukaan soulin syvää lämpöä, punkin jälkeistä vieraantuneisuutta tai popmaista kepeyttä. Stewartin luovan hulluuden ansiosta musiikkiin ui jatkuvasti elementtejä, jotka pitävät kuulijan hereillä. Esimerkiksi Revenge-levyä (1986) varten hän keräsi erilaisia ääniefektejä kävelemällä kaupungin kaduilla mankka kourassaan.
Jokaista albumia on jatkettu kourallisella bonus-raitoja. Singlejen b-puolet, hittien remiksaukset ja satunnaiset live-versiot ovat tyypillistä täytettä, mutta julkaisemattomien lainabiisien joukossa on pari puistattavan hienoa helmeä. Esimerkiksi itämaista henkeä hohkaava luenta The Smithsin Last Night I Dreamt That Somebody Loved Mesta ei tunnu hetken hupailulta. Olisipa jossain vielä kerrottu, miksi ja milloin lainat on äänitetty.