Jos haluamme neuvotella kyseenalaisista genreihin ja määritelmiin liittyvistä eronteoista, joihin turvaudumme musiikista puhuessamme, ne on otollista lausua julki: teksasilainen Explosions In The Sky määritellään useimmin instrumentaaliseksi postrockiksi. Kvartetin rajoittunut soitinnus puoltaa sen kutsumisesta instrumentaaliseksi, mutta postrock-käsite herättää epämääräisyydessään kummastelua. Mitä vain kitararockin konventioita purkavaa tai haastavaa musiikkia tavataan kutsua postrockiksi, jolloin leiman saaneiden yhtyeiden keskinäiset eroavaisuudet jäävät määritelmän kaikenkattavuuden varjoon.
Esteban Reyn mahtava kansitaide antaa alituisesti muuttuvalle albumille huolitellun loppusilauksen, joka johdattelee musiikin orkestroituun ja pohdiskelevaan maailmaan. Seuraa kuusi kolmesta kolmeentoista minuuttiin kestävää ailahtelevaa, säröisin kitaroin alleviivattua kamarisävellystä, joissa tekstuuri ja kirjoitus sekoittuvat toisiinsa, ja ääni kaikissa ominaisuuksissaan nousee tuotantoarvojen siivittämänä ansiokkaasti etualalle.
Kun kappalerakenteet kerta toisensa jälkeen leviävät ja syrjäyttävät itsensä, huomio kiinnittyy dynamiikkaan, ja totunnaiset hahmot nousevat esiin: All Of A Sudden I Miss Everyone leijuvine äänimattoineen nojaa vuorottelevien vastakohtien äärimmäiseen polarisoitumiseen. Hiljaisuutta seuraa meteli, selkeyttä humina ja puhdasta likainen.
