FALL OF THE LEAFE: Vantage

FALL OF THE LEAFE
Vantage
Firebox

Maamme entisestä ja nykyisestä pääkaupungista ponnistavan Fall Of The Leafen nimi on matkan varrella tullut tutuksi ja jäänyt mieleen ainakin kirjoitusasusta. Silti yhtye on jäänyt kytemään pinnan alle pienten piirien marginaalinimeksi, vaikka ryhmällä on jo yhdeksän vuotta taivalta takanaan.

Vantage on kuusikon viides studioalbumi ja ensimmäinen kotomaamme Fireboxille levytettävä teos. Ryhmä työstää tunnelmametalliaan ammattitaitoisesti ja sävykkäästi, mutta valitettavasti kovin kasvottomasti. Musiikista tulee mieleen sellaiset alan kärkinimet kuten Anathema, Katatonia ja My Dying Bride, mutta vailla mainittujen persoonallisuutta sekä tunneskaalaa.

Fall Of The Leafe ei ole missään nimessä huono yhtye, mutta Vantagella sen ilmaisu kuulostaa ulkoa opitulta. Tuntuu siltä, että yhtye on vetänyt musiikkinsa ylle maskin, joka ei kuvasta esittäjiensä todellisia tunnetiloja. Kun kaikki kappaleet kuulostavat tasavahvoilta – tai tasapaksuilta – on Vantage teos, joka tulee herättämään positiivista vastakaikua vain alan vannoutuneimpien harrastajien sekä miellyttävää taustamusiikkia halajavien keskuudessa.