FLANNELMOUTH: Rain Inside

Flannelmouth on tehnyt komean debyytin. Yhtye soittaa hyvin brittiläistä poppiaan mahtavalla itsevarmuudella, joka kiteytyy Tuomo Kuusen uljaassa ja intohimoisessa, ääntämisenkin puolesta vaivattomassa laulussa.

Tässä brittipop tarkoittaa aikaa ennen vuosituhannen vaihteen turpeaa pateettisuutta ja rasittavuuteen saakka levinnyttä falsettimaneeria. Flannelmouthin musiikki on romanttista, mutta ei onneksi jää rypemään sydänsuruihin, vaan potkii eteenpäin uhmakkaasti. Ilmeisimmiksi vertailukohdiksi nousevat The Smiths ja röyhkeän soolokitaroinnin osalta Suede. Dramaattisuudessa on yhtäläisyyttä länsinaapurimme Broder Danieliin.

Biisimateriaali on enimmäkseen hienoa, ja etenkin komeita kertosäkeitä levyllä riittää. The Right Words alkaa painostavana muuntautuen kertosäkeessä viehättävän iskelmälliseksi. (What A) Comeback -kappaleen melodisuus on vastustamatonta. Varsinaisia heikkoja lenkkejä ei ole kuin Lovers Lament, jonka tylsyys korostuu levyn lopetusraitana.

Koko levyn mittakaavassa Flannelmouthin, ja etenkin Tuomon, lakkaamattoman terhakka ote kaipaisi seurakseen herkkyyttä. Juuri sellaista, mitä on levyn ainoassa suvantokohdassa eli Collection -biisissä, jossa yhtye selvästi rentoutuu ja tuntuu välittömästi inhimillisemmältä.