GHOST BRIGADE: IV – One With The Storm

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Mikko A. Merilinna.

Arvio

GHOST BRIGADE
IV – One With The Storm
Season Of Mist

Jyväskylän melodoom-yksikön neljäs albumi on pakotetun oloinen tuotos. Sisällöllisesti kaikki on tyylipuhdasta yhtyeen melodisessa, deathmetalia soitoltaan lähestyvässä, mutta tunnelmaltaan siitä kaukana olevassa ilmaisussa. Ghost Brigade liikkuu Amorphisin, Sentencedin ja vaikkapa Swallow The Sunin kyntämillä pelloilla, mutta jostain syystä doom on tästä kaukana. Keveimmillään yhtye kuulostaa HIM:iltä tai Negativelta.

Ilmeisesti kiire kuuluu. Soitto on luvalla sanoen luonnosmaista ja kompastelevaa, epätarkkaa jopa stoner-sludge-asteikolla. Levyn soundit ovat liian kiltit yhtyeen tavoittelemaan suureellisuuteen verrattuna ja laulut ovat miksauksessa joko liian hiljaisella tai liian kovalla. Teknistä vikaluetteloa olisi mahdollista jatkaa edelleen. Jossain rinnakkaistodellisuudessa haluaisin kuulla tämän demon pohjalta työstetyn oikean albumin.

Edellä mainituilla epäkohdilla ei ole niin väliä, jos biisimateriaali yltää korkeuksiin. IV tarjoileekin muutaman erityisen maukkaan hetken, ja esimerkiksi kymmeneen minuuttiin kurkottava, hauraan kaunis Electra Complex on eittämättä vuoden hienoimpia raskaan rockin biisejä.

Lisää luettavaa