Monia okkultistirock-ryhmiä on ehtinyt tulla ja mennäkin sitten Ghostin debyyttialbumin Opus Eponymous (2010). Kakkoslevyn ilmestyessä uuden paavin ikeen alla bändin laulajakin tunnetaan nykyään omana seuraajanaan nimellä Papa Emeritus II. Jenkkiläisen kaiman huomionkipeästä vaatimuksesta Ghostin perään ovat Amerikassa ilmestyneet kirjaimet B.C. Muutoksen tuulenvireet eivät menoa hidasta, kun Papa ja nimettömät pahat henget tulevat näyttämään kaapin paikan tylsämielisen retrorockin lätkyttelijöille.
Ghost on Blue Öyster Cultin ja King Diamondin anonyymi äpärälapsi, koreassa höyhenpuvussa konklaavin savupiippuun paskova outolintu. Se saa Jumalan lampaat takajaloilleen ilkeän saatanallisella ulosannilla, joka ei periaatteessa vaikuta popahtavaa perinteikästä rockia vaarallisemmalta. Erittäin kieroon kasvanutta se silti on.
Paitsi pahuutta ja teatraalista pilkettä silmäkulmassa, ruotsalaisilla on varastossa ensiluokkaisia kappaleita. Kaikkien ideat vähissä riffittelevien nostalgikkojen kannattaisi kuunnella esimerkiksi, kun albumin pisin raita Ghuleh/Zombie Queen kasvaa loppuunsa hillittömän upeasti. Visuaalinen puoli, livemessuaminen ja kaikkea verhoava salaperäisyys luovat vielä oman aspektinsa Ghostin kiehtovuuteen.
