GODSMACK: Faceless

GODSMACK
Faceless
Universal

Pidän ihmeenä, että näin monotonisia albumikokonaisuuksia julkaiseva bändi on myynyt kahta edellistä levyään yhteensä seitsemän miljoonaa kappaletta. Tukkoinen ulosanti on jo totinen helmasynti, sillä kolmannen kerran peräkkäin Godsmack tuottaa biisejä, jotka eivät hengitä yhtään.

Amerikkalaisessa metallissa Godsmack edustaa kuitenkin jonkinlaista vaihtoehtoa, sillä se on huomattavasti raskaampi kuin useimmat virkaveljet eikä sen musiikissa ole enää kuin viitteitä uusmetalliin. Miljoonamyyjäksi sen soundit ovat erityisen raskaat ja riffit jynkyttävät alarekisterissä. Laulaja Sully Erna sanoo tätä hard rockiksi. Ehkä sanan metal käyttö on liian leimaavaa, vaikka siitä tässä oikeasti on kyse.

Faceless on täynnä todella tasavahvaa materiaalia. Otetaan mistä tahansa kohtaa kaksi biisiä, ja Godsmack tuntuu etevältä esittäjältä ja rytmisektio jopa groovaavalta. Seuraavat kaksi biisiä romuttavat koko teorian, sillä bändi alkaa toistaa itseään ja musiikki paukkuuntuu mössöksi. Sama koskee Ernan laulua: ensin kalskahtaa jykevästi, mutta sitten muistuvat mieleen kaikki Hetfield-imitaatiot, joista kärsittiin jo Awakella. Ehkä Godsmackin valtava suosio selittyykin osaksi sillä, että radiosta ja sinkuilta pienissä erissä kuultuna se on vakuuttava orkesteri. Koko levyllisen jälkeen pyörivät mielessä vain Ernan huutamat sanat "everybody knows you're fake, you're everything I fuckin' hate!"