Yhdysvaltalaisen Godsmackin albumien taso on heitellyt vuosien varrella aika tavalla. Vieroitushoitokäynnit ja muut ongelmat ovat omalta osaltaan varmasti nakertaneet bändin luovuutta, sillä soitannollisesti yhtye on aina ollut vahvoilla, mutta kappaleiden sisällöstä ei voi oikein sanoa samaa.
Keulamies Sully Ernan Hetfield-tyyppinen ääni on aina ollut helposti lähestyttävä ja armottoman voimakas. Siihen nojaavat pitkälti The Oraclenkin kappaleet, joiden yksioikoinen kitaravallijyräys alkaa jo levyn puolessa välissä puuduttaa. Bändi kaipaisi rohkeutta ja uskallusta, sillä nimenomaan omaperäisyydellään erottuneesta Voodoo-hitistäkin on aikaa jo kaksitoista vuotta.
Amerikassa on jatkuva tilaus tasapaksulle ja hienhajuiselle rockille, muuten Godsmackin kaltaiset bändit eivät kykenisi levyttämään suurille levy-yhtiöille vuosikausia, vaikka tekisivät vain yhden hyvän kappaleen per levy. The Oracle on pitkästyttävä albumi.
