GOMEZ: In Our Gun

Arvio julkaistu Soundissa 04/2002.
Kirjoittanut: Esa Kerttula.
Bändit, joiden tarkka kategorioiminen on vaikeaa, ovat aina kiehtovia. Kolmannella studiolevyllään (vuonna 2000 ilmestynyt Abandoned Shopping Trolley Hotline oli kooste demoista ja sinkkujen b-puolista) Gomez esittelee itsestään jälleen täysin uusia piirteitä.

Arvio

GOMEZ
In Our Gun
Virgin

Bändit, joiden tarkka kategorioiminen on vaikeaa, ovat aina kiehtovia. Kolmannella studiolevyllään (vuonna 2000 ilmestynyt Abandoned Shopping Trolley Hotline oli kooste demoista ja sinkkujen b-puolista) Gomez esittelee itsestään jälleen täysin uusia piirteitä. Kun vuonna 1998 kuulin heidän Bring It On -debyyttialbumiaan olin miellyttävällä tavalla ällistynyt. Oli kummallista, kuinka nuoret brittikollit onnistuivat tekemään musiikkia, joka kuulosti The Bandin, tivolimusiikin, Pearl Jamin ja bluesin hybridiltä. Bring It On kuulosti modernilta jenkkikamalta. Ja vaikka maustepussista on taas kaivettu uusia yrttejä, ei Gomez vieläkään kovin brittiläiseksi äänimaisemaksi ole muuttunut. Biisejä leimaa sama viehättävä eeppisyys ja takapotkuisuus, joka on ollut Gomezille ominaista alun alkaenkin, vaikkakin kehitystä on tapahtunut joka rintamalla.

Monipuolisen kutkuttava biisimateriaali tekee In Our Gunista kestävän paketin. Gomez on selkeästi oman tiensä kulkija ja siksi viekin oma aikansa ennen kuin keitoksen juonesta saa tolkkua. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, jos rentouttava jälkipsykedelia ei pelota. Sovituksissa on hyödynnetty paikoin dub-vivahteita, paikoin fonit puhaltavat alle viekkaan jazzmaton, joskus taas kaunis popbiisi on kuorrutettu hulvattomilla Beach Boys -stemmoilla.

In Our Gun on kaiken kaikkiaan mainio kiekko, mutta koska Gomezin levyillä on tapana vain parantua vanhetessaan, on vielä tässä vaiheessa varottava liikoja ylisanoja ja annettava ajan tehdä tehtävänsä. 

Lisää luettavaa