GORKY´S ZYGOTIC MYNCI: Spanish Dance Troupe

Arvio julkaistu Soundissa 10/1999.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Toisista ihmisistä melodiat suorastaan solisevat ulos, toiset eivät saa niitä syntymään vaikka heitä uhattaisiin tillilihalla tai Tommi Läntisen soololevyjen pakkokuuntelulla. Salako ja Gorky's Zygotic Mynci kuuluvat ensimmäiseen ryhmään.

Arvio

GORKY´S ZYGOTIC MYNCI
Spanish Dance Troupe
Mantra

Toisista ihmisistä melodiat suorastaan solisevat ulos, toiset eivät saa niitä syntymään vaikka heitä uhattaisiin tillilihalla tai Tommi Läntisen soololevyjen pakkokuuntelulla. Salako ja Gorky's Zygotic Mynci kuuluvat ensimmäiseen ryhmään. Musicality on Salakon toinen, Spanish Dance Troupe jo Gorkyn kuudes kokopitkä.
Salakon musiikissa kuuluu selvästi The Beach Boysin Pet Soundsin jälkeen levyttämien pienten pop-sinfonioiden vaikutus, kun taas Gorkyn musiikin lähtökohtana on Fairport Conventionin kaltainen englantilainen folk-perinne. Sekä Musicality että Spanish Dance Troupe ovat pikkupsykedelisiä pop-helmiä. Ne ovat eloisia, leikkisiä ja aurinkoisia albumeja, joiden äänikuvaan huilu, trumpetti ja jouset kuuluvat yhtä olennaisesti kuin ns. perinteisemmätkin pop-soittimet. Salakon tekemisissä on enemmän makuuhuonementaliteettia, kun taas Gorky's Zygotic Myncin voisi kuvitella vaikkapa kadunkulmaan hauskaa pitämään.
Sekä Salakon että Gorky's Zygotic Myncin musiikissa on optimismia ja ennakkoluulottomuutta, joita kaipaisi vähän suositummiltakin orkestereilta. Kannattaa kokeilla.

Lisää luettavaa