GRACESKULL: Happiness

Vaasalaisen Graceskullin Ove Ritola (laulu, akustinen ja sähkökitara, rummut) ja Julius Thölix (koskettimet, basso, ohjelmointi) eivät ole poikkeuksellisen taitavia muusikoita, mutta Happiness-levyn musiikki on heidän omaansa – rehellistä, tunnelmallista ja sydämeen käypää. Se on useimmiten hyvin hiljaa soitettua rockia, jossa ei ole mitään teennäistä tai osoittelevaa. Toteavien laulujen hengessä on paljon samaa kuin Tindersticksin mietteliäissä sävelmissä, tosin ilman tuhansien baarin nurkkapöydässä poltettujen Lucky Strikejen tuomaa patinaa. Välillä Oven unelias ääni ja hänen fraseerauksensa tuovat mieleen hiljaista tuutulaulua laulavan Chris Isaakin.

Levyn sovitukset ovat oivallisia. Miltei joka kappaleesta löytyy pikantti yksityiskohta, johon huomio kohdistuu. Outsiden ja Night Fallsin erinomaiset ohjelmoidut rytmit luovat mielikuvan leirinuotiolla lekottelevasta Depeche Modesta. Push kuulostaa lauluista eniten oikean rockbändin esittämältä ja sen viimeistä kertosäettä edeltävä nostatus ruhjovine bassoineen ja dramaattisine taukoineen alleviivaa hienosti kerron "I'll be what you insist someday" -vakuuttelua. Trains Pass Byn erilliset tuokiokuvat liittää toisiinsa etäinen ksylofoni. Muutaman kappaleen lauluosuuksiin olisi toki voinut suhtautua kriittisemmin, sillä esimerkiksi Not That Fastin ja Pushin säkeistöissä Oven ilmaisu vaikuttaa hieman puserretulta.

Happiness on ehkä hieman liian pitkä ja sen kappaleet hieman liian samanlaisia kantaakseen koko mittansa, mutta erittäin hyvä näinkin. Kun Massive Attackin 100th Window tuntuu liian pelottavalta vaihtoehdolta, on Happiness miellyttävämpi valinta viimeiseksi levyksi ennen nukahtamista.