HATEBREED: The Rise Of Brutality

Hatebreed pitää itseään enemmän jonkinlaisena hardcoren puolestapuhujana kuin vain bändinä. Bändi haluaa olla vastapainona niille, jotka ovat asettaneet itsensä tarjolle kaupallisuuden alttarille. Hatebreed jopa kehuskelee myyneensä yli 200.000 levyä ilman minkäänlaista promootiota. Tuskin silti bändi itsekään voi kieltää, etteikö monikansallisen levy-yhtiön suojiin siirtyminen olisi vauhdittanut sanan levittämistä. Kuinka moni oikeasti tiesi yhtyeestä mitään ennen Perseverance-levyä?

Tuore kiekko on jokseenkin suoraa jatkumoa edeltäjälleen. Bändi murjoo vihaisia riffipuskia ja vokalisti Jamey Jasta saarnaa, siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hatebreed valittaa katkeruutta ja pettymyksiä, ja toisaalta se julistaa yhtenäisyyden sekä solidaarisuuden puolesta. Biisit huokuvat vihaa ja aggressioita ja vain siksi, koska elämässä Jastan mukaan on kuitenkin paljon asioita pielessä – silloinkin, kun näyttää menevän hyvin.

Hatebreed näyttää monessa kohdassa, millainen hardcore-missio on aidoimmillaan, mutta liian usein bändin viha jää kanavoimatta hedelmällisimmällä tavalla. Niinpä uutta levyä vaivaa sama ongelma kuin edeltäjäänsä. Mättö jatkuu katkeamattomana virtana ja alkaa jossakin kohdin puuduttaa. Live For This on levyn ehdoton helmi, sillä moisia sulavasti paiskautuvia punk-ralleja tomikomppeineen kuulee enää perin harvoin. Hieman samaa henkeä voi löytää This Is Nowsta, joten kyllä bändi osaa senkin, miten salakavalalla tavalla pääsee luikerrelluksi kuuntelijoidensa mieliin.

The Rise Of Brutality toimii kohtuullisena paineiden poistajana ainakin bändille itselleen, mutta niillekin löytyy ammennettavaa, joille elämä hymyilee. Bändi nimittäin on avoimesti tunnustanut, että heidän musiikkinsa kelpaa myös puhtaasti viihdetarkoituksiin.