HELANDER CO.: Fodder

Arvio julkaistu Soundissa 02/2001.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Laukauksesta tyrnään jolkutukseen lähtevä It´s Not For Me But For My Friend käynnistää Fodderin harvinaisen vakuuttavasti. Jatkossa selviää, että Ilkka Helander on tehnyt toistaiseksi parhaan levynsä, vaikka englanninkieli tuottaa vieläkin hetkittäin vaikeuksia. Pääosin laulu toimii kuitenkin hyvin.

Arvio

HELANDER CO.
Fodder
Rootman

Laukauksesta tyrnään jolkutukseen lähtevä It´s Not For Me But For My Friend käynnistää Fodderin harvinaisen vakuuttavasti. Jatkossa selviää, että Ilkka Helander on tehnyt toistaiseksi parhaan levynsä, vaikka englanninkieli tuottaa vieläkin hetkittäin vaikeuksia. Pääosin laulu toimii kuitenkin hyvin. Kurssi on käännetty entistä syvemmälle juuriin (hiukan Fat Possum -hengessä) poispäin Chicagosta ja varsinkin ränttätäntästä. Hommaan on alkanut hiipiä aidon henkilökohtaisuuden tuntua, sen tavoittaminenhan suomalaisesta bluesista on ollut masentavan työlästä.
Kokonaisuudessa on mukavasti vaihtelua. Blues Street Cairo ajelee kameleitaan kieli poskessa muristen, kitarat hulppeasti vonkuen, kertoen huumorintajusta ja halusta rikkoa formaatti. Basisti Juha Ahvenaisen kynäilemä Let Me Know rokkaa ylellisen kevyesti ja viettelee kertosäkeensä R&B-kaiholla. Roller Coaster Hop on Helanderin ja vierailevan Kuloniemen Esan akustinen old timey -duetto, jossa Esa vetäisee Nationalillaan ¨brötzmanit¨. Big D Never Sleepsillä sama pari siirtyy putkineen deltalle. Balladimaisen nättiä Alone Black & Blueta värittää maestron tyylikkään sähkökitarasoolon ja dobrottelun ohella Kuloniemen korkealta naukuva lap steel ja Aija Puurtisen taustalaulu.
Koko bändi svengaa ja pelaa hienosti yhteen. Jonni Seppälän slide heijastelee hienosti Muddyä muutenkin watersmaisella My Home Townilla ja taipuu erittäin tyylikkääseen wah-wah-irrotteluun White Ratilla Ville Mehdon harpputyön toimiessa neljässä numerossa tilanteen vaatimalla tavalla. Muutenkin yksityiskohtiin on kiinnitetty kiitettävästi huomiota. Tästä kelpaa jatkaa vielä kauemmas tutuista tukirakenteista.
Blues on sitkeää ainetta ja kestää haastavaa kohtelua hyvin. Se vain virkistyy riskien ottamisesta. 

Lisää luettavaa