Vaikea sanoa, muuttuuko mikään näissä Hugen jutuissa vai ei. Monesko levy tämä on?
Huolimatta siitä, että mies tekee hiottujakin taustoja sinne sun tänne – varmasti yllättäviinkin paikkoihin – nykyään, tällä levyllä soi vanha välitön Huge. Ei paljon pingoteta soundia, sämplejä tai läppiä. Tai yhtenäistä tyyliä.
Huge heittää omalla flow’llaan läppää mille taustalle vaan Digattavan klubahtavasta teknoräpistä Häkkilinnun reggae-poljentoon. Molemmat näistäkin vaikeista lajeista toimivat. Edellisessä on koukuttava kertsi, vaikka säkeistöt menevät välillä kohellukseksi, ja jälkimmäinen menee suomireggae-vetojen top kymppiin. Soulia ja jazzia löytyy. Mittasuhde maailma maalailee jossain psykedeelisen folkrockin ja hopin välimaastossa, tuoden mieleen Asan ryöstöretket Michel Polnareffin tuotantoon.
Nykyään rap on aika valtavirtainen ja kunnioitettukin osa maamme kulttuuria. Kaikessa välittömyydessään Hugen maaninen tarve ilmaista itseään pitää hengissä hienon linkin ug-vuosiin, kun ketään ei kiinnostanut ja levyt tehtiin makkarissa. Onneksi mies on niin lahjakas, että tässä välittyvät lähinnä kotikutoisuuden positiiviset attribuutit.
