HUGE L: Vintage

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: ASKO KAUPPINEN .

Suomi-räpin tuotteliain toimija on myös yksi mielenkiintoisimmista. Vantaalainen Huge L on julkaissut viimeisen seitsemän vuoden aikana noin 20 levyä ja tehnyt alusta asti itsensä kuuloista musiikkia.

Arvio

HUGE L
Vintage
Monsp

Suomi-räpin tuotteliain toimija on myös yksi mielenkiintoisimmista. Vantaalainen Huge L on julkaissut viimeisen seitsemän vuoden aikana noin 20 levyä ja tehnyt alusta asti itsensä kuuloista musiikkia. Huge nojaa säännönmukaisesti lyhyisiin sekvensseihin, impulsiiviseen tuotantotapaan ja jokapäiväisiin teemoihin, joiden kantokykyä tuottaja-mc koettelee neljän minuutin jaksoissa. Arkinen flow pukee nyrjähtäneesti tulkittuja teemoja ja harhailevaa ajatuksenjuoksua paremmin kuin hyvin, ja Huge onnistuu veistelemään aiheesta kuin aiheesta omaleimaisen kuvaelman. Vintage-remix-kokoelma on paitsi hieno esimerkki Hugen jämäkästä tuotantojäljestä myös mainio tapa tutustua mestarin musiikkiin.

Omakustannejulkaisujen ohella Hulabaloon riveissä viime vuonna julkaisseella Junolla on liukas flow, helposti kuunneltava ääni ja eleettömät koukut sekä Saken vähäeleisestä perusbiitistä hektisiin laajakangasskenaarioihin vaihteleva tuotanto. Yellowmic-kollegojen, Stig Doggin ja Timo Pienihuijauksen tähdittämä albumi kätkee sisäänsä muutaman viimeaikojen kovimmista bangereista, mutta Junon kehittyvä identiteetti ei vielä täysin onnistu lunastamaan teräväpiirteisen ja provokatiivisen kannen lupausta.

Vuosikymmenen alalla toiminut, Kuopion Rypysuolta Helsinkiin loikannut OG Ikonen ammentaa oppinsa kotimaisessa liikehdinnässä vähemmälle huomiolle jääneistä lähteistä: etelän ja länsirannikon gangsta-klassikoista ja Project Blowed/Good Life -kuvioista. Ikonen tulkitsee Devin The Duden Sticky Greenin, mutta pääasiallisesti vaikutteet kuuluvat voimakkaimmillaan melodisessa ja dynaamisessa soundissa. Ikosen raaka ja pidäkkeetön tyyli täydentää realistista kerrontaa, jossa ei ole sijaa legendoille makeasta elämästä, ja väläyttelee hän aika ajoin näillä kulmilla liian harvoin kuultua double-time-tikkaustakin.

”Takaan jos ei löydy tarpeeks sitä rahaa, joudut aina maksajalle jakaa/Valistetaan tätä kuuntelevii nuoria: elämä on pelkästään käteistä ja huoria”, Kallio Undergroundista ja Jontti & Shaka -kaksikosta tunnettu Jontti ja Kemmurun Jodarok toteavat lakonisesti alkaneen vuoden kovimmalla koukulla. Vaikka Uuden ajan avaruususkonnon tarina yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, ”interdimensionaalisesta interventiosta” ja niiden mahdollisista yhteyksistä jää temaattisesti etäiseksi, Jontin ja Jodan maailmanluokan karisma sitoo hajanaisen paketin yhteen.

Lisää luettavaa