Alun perin 1960-luvun tyttöbändejä John Watersin ja Touko Laaksosen estetiikkaan soveltanut Hunx And His Punx on Street Punkilla pikemminkin kuin vaseliinilla siveltyä G.G. Allinia, ja yhtye tuntuu juuri nyt vihaavan kaikkea kaiken aikaa.
Vain 20-minuuttisen albumin kohokohdiksi nousevat sen puolivälistä löytyvät ilkeät I’m Coming Back ja Mud In Your Eyes. Onkin ilo huomata äänensäkin puolesta isokokoisen Shannon Shaw’n nousseen Seth Bogartin rinnalle yhtyeen toiseksi keulahahmoksi ja biisintekijäksi. Laulajien suhteen kontrasti on huima mutta hurmaava, Bogartin keskittyessä pikemminkin puhumaan kappaleet liki nuotilleen.
Hunx And His Punxin loistavat purkkapopsanoitukset ovat myös saaneet synkempiä sävyjä, jotka voi halutessaan ymmärtää varsin groteskeiksi, kuten esimerkiksi Born Blonden rivin ”Do you like it when I whip it in your face? My golden blonde hair never stays in place.”
Ainut turhanpäiväinen veto levyllä on Beastie Boys -coveri Egg Raid On Mojo, joka ei tuo hienoon alkuperäisversioon lainkaan uutta valoa, vaan vaikuttaa lyhyestä kestostaan huolimatta pakkopullalta. Levyn lopettava, junnaavassa 6/8 tahtilajissa esitetty balladi It’s Not Easy vain korostaa muun materiaalin särmikkyyttä. Yhtä lailla katuojassa kuin kitschissä uitettu Street Punk on vuoden toistaiseksi hauskin albumi.