IAN HUNTER: Strings Attached

Arvio julkaistu Soundissa 12/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Mott The Hoople -veteraani Ian Hunter ei ole sitten vuonna 1975 ilmestyneen soolodebyyttinsä ja sitä seuranneen All-American Alien Boyn jälkeen tehnyt ikimuistoisia levyjä.

Arvio

IAN HUNTER
Strings Attached
Mercury

Mott The Hoople -veteraani Ian Hunter ei ole sitten vuonna 1975 ilmestyneen soolodebyyttinsä ja sitä seuranneen All-American Alien Boyn jälkeen tehnyt ikimuistoisia levyjä. 80-luvulle tultaessa mielenkiinto Hunteria kohtaan vähitellen hiipui eikä edes uudelleen virinnyt yhteistyö David Bowien Ziggy Stardust -vuosien edesmenneen oikean käden Mick Ronsonin kanssa palauttanut Hunterin musiikkiin sen parhaiden päivien loistoa.

Vuonna 1996 Ian Hunter levytti Norjassa albumin The Artful Dodger ja tuoreella livelevyllä Hunter on jälleen vuonojen äärellä. Tupla-albumi Strings Attached on äänitetty Oslossa. Hunter on ottanut bändin ja ison jousiorkesterin kanssa käsittelyyn parikymmentä soolobiisiään ja Mott-klassikkoa ja jälki on kerrassaan upeata.

Kiusallisen tuttu intro johdattaa aluksi perimmäisten kysymysten äärelle. Rest In Peace ja All the Good Ones Are Taken tekevät samalla selväksi, että oikeassa musiikillisessa ympäristössä ja hyviä biisejä tulkitessaan Ian Hunterin äänessä on jäljellä originaali sielukas taikansa. I Wish I Was Your Mother on sekin täynnä surumielistä tunteikkuutta Hunterin huuliharpun "yltäessä" dylanisiin sfääreihin. Kaunis jousijohdanto vie David Bowien kirjoittamaan Hoople-bravuuriin All The Young Dudesiin, jota seuraavat All-American Alien Boy -levyn helmi Irene Wilde ja Once Bitten Twice Shy -hitti.

Toinen levy alkaa hard rockisen tylsällä Rollerballilla. Laulun, pianon ja jousien kera tulkitun A Nightingale Sang In Berkeley Square -ikivihreän päätteeksi ilmeisen vilpitön naisääni huudahtaa yleisön joukosta: "I love you!" Täydellisen tyhjästä tullut ja yhtä täydellisen positiivisesti yllättävä Strings Attached päättyy arvokkaasti Mott The Hooplen myöhempien aikojen hittitrilogiaan All The Way From Memphis, Roll Away The Stone ja Saturday Gigs. 

Lisää luettavaa