Vain reilu vuosi soolodebyyttinsä jälkeen Iisa Pykäri palaa jo toisela täyspitkällä levyllään. Kukaan ei oo kenenkään on edellistäkin radioystävällisempää töölöläistä brunssimusiikkia.
Siloteltu tuotanto on jälleen todella tyylikkäästi rakennettua ja katkeransuloiset, melodiset kappaleet ovat helposti lähestyttäviä. Yllätyksettömyys onkin levyn suurin ongelma. Jo Reginan ajoilta tutut söpönkömpelöt kielikuvat kuulostavat liian usein vain kömpelöiltä, kuten Korttipelissä.
Levyn paras osuma on avauskappale Yöllä uimarantaan, joka tavoittaa kesäisten jatkojen raukean tunnelman, kun viinipullon pohjalla on enää viimeiset tilkat jäljellä. Toinen kohokohta on nerokkaasti tuotettu Polulta harhaan, joka osoittaa, että Iisan haaveileva ilmaisu on edelleen vastustamatonta.
Levy on luonteva jatko Iisan nousuun lähteneelle soolouralle, mutta valitettavasti Perjantain kaltaiset luontevat ja huolettomat ilopillerit puuttuvat. Levyn tunnelmasta muodostuva vaikutelma on ensimmäistä kertaa Pykärin tuotannossa hieman väkinäinen ja laskelmoitu. Miellyttävän kuuloista taustamusiikkia, jonka taika lentää kivitalon korkeista ikkunoista tiehensä tarkemmassa tarkastelussa samalla tavalla kuin katsoisi krapulassa edellisiltana kirjoitettua rakkausviestiä.
