ILL NINO: Dead New World

Arvio julkaistu Soundissa 11/2010.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Ill Ninon asema metallikartalla ei ole ollut erityisen herkullinen. Bändin potentiaali leikki pitkään piilosta, ja kun se viimein alkoi avautua, ryhmän kelkka näytti ottaneen suuntimaa vahvasti amerikkalaisvaikutteisen kevyemmän vaihtoehtometallin suuntaan.

Arvio

ILL NINO
Dead New World
AFM

Ill Ninon asema metallikartalla ei ole ollut erityisen herkullinen. Bändin potentiaali leikki pitkään piilosta, ja kun se viimein alkoi avautua, ryhmän kelkka näytti ottaneen suuntimaa vahvasti amerikkalaisvaikutteisen kevyemmän vaihtoehtometallin suuntaan. Ill Nino tunnetaan erityisesti lattarivaikutteista, mutta enää perkussioiden satunnainen lätke ei pysty tyydyttämään eksotiikan nälkää.

Ill Nino pyrkii Dead New Worldilla selvästi hittihakuisempaan ilmaisuun. Toki bändi osaakin yhdistellä aineksiaan siten, että niissä on vahva kaupallinen potentiaali. Samalla yhtye kuulostaa hieman yllätyksettömältä. Ennalta-arvattavuus menee jopa niin pitkälle, että kappaleiden melodiat haistaa etukäteen jo ensi kuulemalla. Sen vuoksi kai ne jäävät mieleenkin salakavalan helposti.

Bleed Like You on kuin mikä tahansa metallinen melodiapaukku, mutta samantapaisilla eväillä If You Were Me kuulostaa jo kummasti kiinnostavammalta. Bändi siis liikkuu jossakin tavanomaisuuden ja nokkelien leimahdusten välimaastossa, mutta kun lattarivaikutteet on uudella levyllä hilattu minimiin, merkittävä osa yhtyeen ansioista on kadonnut.

Lisää luettavaa