IMPALED NAZARENE: All That You Fear

Arvio julkaistu Soundissa 11/2003.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Impaled Nazarenen muutaman vuoden kestänyt kehityssuunta melodisempaan blackiin jatkuu edelleen ansiokkaasti.

Arvio

IMPALED NAZARENE
All That You Fear
Spinefarm

Impaled Nazarenen muutaman vuoden kestänyt kehityssuunta melodisempaan blackiin jatkuu edelleen ansiokkaasti. Joskus kauan sitten yhtyeen nopeaakin nopeammat pikapäräykset olivat jollakin tasolla hauskoja, mutta tällä hetkellä musiikissa vallitsevat sävyt ja yhtyeen tiukka ote kappaleistaan on paljon enemmän kuin pelkkää äänekästä hauskanpitoa.

Juuri melodiset elementit ovat Impaled Nazarenen kappaleiden suola. Myös tempot vaikuttavat laskeneen pykälän verran, jolloin yhtye on selvästi kyennyt paremmin jäsentämään kappaleidensa sisältöä. Tietenkään yhtye ei ole unohtanut ylinopeudella lasketeltuja kiihdytyksiä, mutta uuden levyn kaltaisessa kokonaisuudessa niiden voimallisuus astuu aivan uudelle tasolle.

Muutosta on tapahtunut myös sanoituksissa, jos niitä vertaa yhtyeen alkupään tuotantoon. Kauan sitten Impaled Nazarenen tekstit olivat lähinnä huvittavia, ja bändi vielä korosti huumoriaan musiikillisilla valinnoilla. Bändiä alkuvuodesta kohdannut kitaristi Teemu Raimorannan kuolema on menetys, joka on varmasti vaikuttanut sanoitusten sisältöön. Impaled Nazarenen sanoituksissa on aina ollut banaaleja sävyjä, mutta vakavammassa hengessä kirjoitetuissa teksteissä ne vain korostuvat. Mutta enää ei ainakaan naurata. 

Lisää luettavaa