IMPALED NAZARENE: Death Comes In 26 Carefully Selected Pieces

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2005.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.
Impaled Nazarenen ensimmäinen virallinen livelevy puolustaa paikkaansa jo paperilla. Ensinnäkin, bändi on koko uransa ajan ollut varsin suosittua bootleg-kamaa, joten hyvin tehty keikkataltiointi on varmasti ollut monen fanin toivomuslistalla jo pitkään.

Arvio

IMPALED NAZARENE
Death Comes In 26 Carefully Selected Pieces
Osmose

Impaled Nazarenen ensimmäinen virallinen livelevy puolustaa paikkaansa jo paperilla. Ensinnäkin, bändi on koko uransa ajan ollut varsin suosittua bootleg-kamaa, joten hyvin tehty keikkataltiointi on varmasti ollut monen fanin toivomuslistalla jo pitkään. Toisekseen, Impaled Nazarenen keikat ovat edelleen todistamisen arvoisia tapahtumia, kun studiossa porukka ei ole mitään järisyttävää saanut aikaan vuosikausiin.

26 Carefully Selected Pieces vangitsee Impaled Nazarenen lavaolemuksen juuri niin hyvin kuin se pelkässä audiomuodossa on mahdollista. Levyltä välittyvät hiki ja veri (unohtamatta tietenkään spermaa) puhaltavat biiseihin alkuaikojen raakaa energiaa, soitto kulkee ja koko keikka rykäistään pakettiin melkoisella intensiteetillä. On silti tosiasia, että kappalemateriaalin puisevuuden väistääkseen täytyy nauttia vähintäänkin hengenvaarallinen annos alkoholia. 68 minuutin jälkeen kun pitäisi kuuntelunautinnon sijaan puhua lähinnä kestävyysurheilusta.

En keksi yhtään hyvää syytä, minkä takia Impaled Nazarenen fanien kannattaisi jättää tämä levy väliin. Muille suosittelen mieluummin vaikka nihkeitä suomalaisia tv-ohjelmia. 

Lisää luettavaa