Keskinkertaisten levyjen helvetti on paha paikka. Impaled Nazarene juuttui tuohon kurimukseen jo kolmannella albumillaan Suomi Finland Perkele (1994) eikä ulos näytä olevan pääsyä. Vaikka välillä on otettu nousua huikeasti roiskineilla yksittäisillä biiseillä ja, kun niitä on osunut samalle levylle useampia, myös himpun verran kunnostautuneilla kokonaisuuksilla, ei Ugra-Karman (1993) ja Tol Cormpt Norz Norz Norzin (1992) liepeille ole ylletty kertaakaan. Eikä sinne ole asiaa Manifestillakaan, sillä Planet Nazarenen sylkevää grindia ja Mushroom Truthin purevaa mustaa tuulta tarvittaisiin lisää. Tekninen osaaminen, sounditietoisuus ja kokemus eivät ole johtaneet parempiin kappaleisiin.
Oikeastaan toivoisi, että Impaled Nazarene tekisi totaalisen surkean levyn. Se herättäisi ainakin jonkinlaisia tuntemuksia. Impaled Nazarene on sen sortin bändi, että se suuttuu, sisuuntuu ja haluaa näyttää: umpisurkean esityksen jälkeen saatettaisiin saada kostonhimoisen yhtyeen todellinen manifesti. Näitä kivoja, keskinkertaisia kolmen tähden levyjä ei enää montaa jaksa. Aloittelijoille näistä ei viitsisi motkottaa, mutta Manifest on Impaledin kymmenes studiolevy. Jotain pitäisi tapahtua, pian.