Miten urheiluautoja keräilevältä kartanonherralta käyvät funk, soul ja muut perinteiset tyylit viiden vuoden tauon jälkeen? Korkeintaan muodollisesti hyvin. Rock Dust Light Star -levyltä välittyy vähän tunteen paloa musiikkia – tai ylipäätään yhtään mitään – kohtaan.
Jamiroquain touhuista hävisi tuoreus aika nopeasti. Parin lupaavan albumin jälkeen yhtyeen fokus siirtyi avaruuteen kurkottamisesta käsilaukkumusiikkiin, fiiliksettömään massojen viihdyttämiseen. Se toi rahaa, mutta vei orastavan maineen.
Rock Dust Light Star -levyllä esiintyy edellistä kierrosta (Dynamite, 2005) orgaanisempi mutta ei yhtään eloisampi Jamiroquai. Koulukirjojen mukaan soittavat virtuoosit eivät hikoile tai innostu edes vahingossa. Salaperäisen hyvän meiningin lisäksi levyltä uupuu myös jotain kivuliaan konkreettista. Koko läntisen maailman hytkymään laittavia hittejä siltä on turha etsiä.
Popmusiikin historiassa Jay Kay tullaan muistamaan miehenä joka melkein oli joskus jotain. Mikä ikävintä, hänen yhtyeensä musiikki ei taida edes saada sen yleisöä hakeutumaan alkulähteille, esimerkiksi Marvin Gayen ja Stevie Wonderin mestariteosten pariin.
