JARKKO MARTIKAINEN: Rakkaus

JARKKO MARTIKAINEN
Rakkaus
levy-yhtiö

Aika vaikea tätä levyä on lokeroida. Joose Keskitalon karu folk on tähän verrattuna tunnustuksellisempaa ja antaumuksellisempaa. Ismo Alanko laulelmallisimmillaan ja rahvaanomaisimmillaan voi tulla hieman lähemmäksi.

Jarkko Martikaisen kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mierolainen ei kuulosta korvissani soololta ollenkaan, vaan pikemmin YUPilta yli jääneiden biisien sekamelskalta, joka toteutettiin ilman tuttua porukkaa. Nyt sekä esitykset että ideat ovat omia, harkittuja, viimeisteltyjä ja juuri tätä varten tehtyjä. Kukaan ei pääse sanomaan, että levyn nurkista valuu likavesi sisään.

Rakkaus on levyn nimi ja teema, mutta Martikaisen uudet kappaleet eivät ole rakkauslauluja, vaan rakkautta pohtivia ja kommentoivia lauluja. Pitkä, elokuvallinen nimibiisi esimerkiksi kertoo isän ja pojan suhteesta, erityisesti anteeksiannosta ja kunnioituksesta. Nätti Vanhene kanssamme -päätös puolestaan taitaa olla armaalle kissalle kirjoitettu.

Ilman sähköistä vahvistusta äänitetyllä levyllä Martikainen heittäytyy trubaduuriksi ja onnistuu erinomaisesti. Sormien liikkeitä akustisen kitaran kielillä ei ole siivottu pois ja miehen lauluääni on nostettu niin pintaan kuin mahdollista. Paljain käsin taputellut rytmisoittimet ja piano poikkeavat välillä piristämässä äänikuvaa.

Edesmenneen miehensä Matin kanssa Hectorin kolme ensimmäistä albumia sovittaneen Pirjo Bergströmin pestaaminen mukaan on hieno oivallus. Bergström on pitänyt kappaleiden instrumentaatiot vähäeleisinä, jopa vähäisinä. Sen ansiosta pitkän kappaleen viimeisellä minuutilla esiin loikkaava huuliharppu hätkähdyttää.

Teksteihin nojaava levy tämä kaikesta huolimatta on. Viimeistään nyt Martikainen osoittaa selviävänsä ilman turhia nokkeluuksia ja muita kommervenkkejä. Tarinoivat tekstit ovat suoria mutta eivät itsestään selviä. Sanojen määrä ei nujerra, vaan paino on asiassa. Marinan aiheita on vain pari. Toisinaan kirjoittajan luonteenlaatu lyö ylitse sisällön, esimerkiksi jotkut komean nimiraidan sanavalinnat oudoksuttavat. Myös Martikaisen omaksuma laulumaneeri menee muutaman kerran liian pitkälle. Korahtelu, raakkuminen ja syljeskely tuntuvat turhalta korostukselta, tarpeettomalta osoittelulta.

Parhaimmillaan Rakkaus-levy koskettaa suoraan ja aidosti. Jos Valssi tanssitaidottomille -kappaleen kertosäkeen aikana ei jokin liikahda sisälläsi, on vika muualla kuin musiikissa.