JARKKO MARTIKAINEN: Usko

JARKKO MARTIKAINEN
Usko
Sakara Records

Usko päättää Jarkko Martikaisen levytrilogian, jonka Rakkaus- ja Toivo-albumit (2006 ja 2009) aloittivat. Usko on kahden edellisen tapaan ilmaisultaan melko riisuttua ja yksinkertaista, väkevään tulkintaan nojaavaa musiikkia. Vaikuttaa siltä, että Martikaisella ei ole minkäänlaista halua palata YUP:n koukeroisten sävellysten ja mahtipontisesti rokkaavan materiaalin pariin. Asia on helppo ymmärtää, sillä Martikainen on lunastanut paikkansa eturivin lauluntekijänä nimenomaan tekstiensä avulla. Lyriikat saavat enemmän huomiota, kun äänimaailma niiden ympärillä ei ole rockmusiikille tyypilliseen tapaan täyteen ahdettua.

Jarkko Martikaisen soolotuotannossa Usko on askel kohti uutta. Albumi on sovituksellisesti varsin kaukana perinteisen popmusiikin maailmasta. Martikaisen kaksi edellistä levyä luottivat vielä pitkälti mies ja kitara -tyyppiseen ilmaisuun. Uskolla trubaduurimaiset laulaja-lauluntekijä-kappaleet ovat saaneet ympärilleen uudenlaisen soitinmaailman.

Uusien kappaleiden taustalla soittaa täysiverinen jazzyhtye. Kitaristi Vellu Halkosalmen ja Äänioikeusyhtyeen tekemät sovitukset hakevat innoitustaan niin jazzin, kansanmusiikin kuin myös klassisen musiikin maailmasta. Kappaleet saavat kokoonpanon ansiosta aivan uusia, nautittavan kuuloisia sävyjä ympärilleen. Levyn harkittua äänimaailmaa ei voi kuin ihailla.

Uskolla, Toivolla ja Rakkaudella Jarkko Martikainen on käsitellyt ihmisille kaikkein herkimpiä aiheita. Tekstittäjänä hän on ollut aina äärimmäisen tarkkanäköinen ja taitava havainnoija. Martikaisen tekstit ovat kauttaaltaan järjestelmällisen harkittuja ja muodoltaan huippuluokkaa. Siksi on sääli, että hän ei ole onnistunut tekemään tunteisiin vetoavia tekstejä aihepiiristä, jonka pitäisi olla jo lähtökohtaisesti mieltä liikuttava. Kappaleet eivät käy sydänalaan.

Jarkko Martikaisen tarkkanäköisyydellä on kääntöpuolensa. Hän kompastuu sanoituksissa usein omaan nokkeluuteensa.  Martikaisen tekstien helmasyntejä ovat liiallinen analysointi ja kikkailun puolelle menevä näppäryys. Lisäksi hän on kappaleiden tulkitsijana maneeriensa vanki.

Pidän kuitenkin albumista. Se on taidolla ja rakkaudella rakennettu paketti, jollaisiin ei koskaan törmää liian usein. Kuulostaa typerältä sanoa, mutta palaset ovat levyllä ehkä liiankin hyvin balanssissa. Ristiriidat ovat musiikissa usein niitä kaikkein kiinnostavimpia elementtejä. Usko kärsii  albumina jonkinasteisesta ylikunnosta.