Kun haastattelin Jason Lytleä keväällä 2006, hän myönsi Grandaddy-yhtyeen hajonneen rahavaikeuksiin. Yhtyeen katalogin kirjoittanut ja sen levyillä useimmat instrumentit soittanut Lytle pystyi ansioillaan ostamaan talon, rakentamaan studion ja elämään sen suuremmin hermoilematta. Grandaddyn muiden jäsenten toimeentulo riippui kiertueista. Välillä heidän piti tehdä hanttihommia.
Samassa haastattelussa Lytle kertoi jatkavansa musiikin tekemistä entiseen tapaan. Ensimmäisen soololevyn valmistumiseen meni kuitenkin kolme vuotta. Sitä voisi ihan hyvin markkinoida Grandaddyn uutena albumina. Jopa sen kansi jatkaa tuttua kotikutoisten kollaasien sarjaa.
Jason Lytle kuuluu haaveellisen ja mystisen nyky-americanan mestareihin Wayne Coynen, Sam Beamin ja Jonathan Donahuen tavoin. Kovin syvälle eivät Lytlen juuret kuitenkaan yllä, sillä hänen musiikkinsa rakentuu enimmäkseen 80-luvun nuhruisen indie-perinteen päälle. Progressiiviset polut, surisevat kosketinsoittimet ja leirinuotiotunnelmat toimivat mukavina mausteina.
Grandaddyn viimeiseksi jääneellä Just Like The Fambly Cat -albumilla (2006) oli liikaa pituutta ja puolinaisia ideoita. Nyt pörröisen partansa ajellut Jason Lytle vaikuttaa keskittyneemmältä ja rentoutuneemmalta. Aiemmin muun muassa juopottelevista roboteista ja turhasta teknologiasta laulanut mies keskittyy Yours Truly, The Commuter -levyn teksteissä itseensä.