JIMI HENDRIX: Live At Woodstock

Kyllä meinasi tulla tippa linssiin, kun katseli ja kuunteli Wyclef Jeanin räpellystä USA:n kansallislaulun parissa Woodstockin 30-vuotisjuhlissa. Eihän se hintelä apina edes saanut lyötyä palavaa Stratoaan paskaksi. Ja taas oltiin perusasioiden äärellä: onko kaikki makeimmat rocktemput tehty jo isäimme ja äitiemme aikana?
Hendrixin viimeinen – ja lopullinen – rocktemppu ei sitten enää ollutkaan niin hieno tai innovatiivinen, mutta säästipä se miehen ainakin edelleen elossa olevia aikalaisiaan pahasti rokottaneelta vesittymiseltä. Tämän miehen ei tarvinnut koskaan nöyrtyä miettimään, mikä meni vikaan.
Jimin perikunta ansaitsee taas yhden kiitoksen ja kumarruksen, sillä miehen ekstaattisen Woodstock-keikan maailmaansaattaminen on kulttuurityö. Mitch Mitchellin ja Billy Coxin pohjustama sekstetti lienee yksi historian kovimmista rockbändeistä, vaikka kitarajumala huiman instrumentalisminsa välissä mutiseekin anteeksipyytelevästi bändinsä lyhyestä treeniajasta. Totta toki on, että orkesteri ei ole tiukin mahdollinen, mutta rimaansa toisinaan liiankin ylös hilanneelle Jimille tekisi mieli välittää 30 vuoden viiveellä seuraava viesti: Aivan sama. Onhan tämä kertakaikkisen hienoa rocktaidetta.