JIMI HENDRIX: The Jimi Hendrix Experience

Lähdetään liikkeelle tämän neljän cd:n boksin nimestä. Ajatus kutsua yhden aikamme idolisoiduimman ja analysoiduimman rockin superstaran parhaimmistosta koottua biisivalikoimaa sanalla "kokemus", olisi yhdellä ehdolla suoranainen neronleimaus. Ja tämä ehto on tietenkin se, ettei tuo hahmo olisi saanut aikanaan pyörittää yhtyettä, jonka nimestä niin ikään löytyy sama "experience". Kyseessä on toisin sanoen otsikostaan huolimatta kooste, joka kattaa palasia valtamedioihinkin jo aikoja sitten kanonisoidun Jimi Hendrixin (1942-70) koko tuotannosta, ei vain niiltä kolmelta ensimmäiseltä kiekolta. Vuonna 1990 julkaistut neljän cd:n laatikot Stages ja Sessions ovat siis saaneet seuraajan, jonka muodostaa 56 aiemmin virallisesti julkaisematonta Hendrix -luentaa. Ja tässä tullaankin vedenjakajalle, sillä James Marshallille on käynyt samoin kuin niin usealle nuorena kuolleelle taiteilijalle ennen häntä ja hänen jälkeensä: mitä pidemmälle kuolinpäivästä etäännytään, sitä fanaattisemmaksi kasvaa sekä yleinen arvostus että sukulaisten, kollegojen ja ex-managerientapaisten sun muiden impressaarioiden rahanhimo.
Tottakai on mahtavaa kuulla esimerkiksi 1966 Pariisin keikalla äänitetty energinen Killing Floor ja kaksi vuotta myöhemmin Worcesterin konsertissa nauhalle tykitetty Fire tai 1969 Lontoon Royal Albert Hallissa fiilistellyt Little Wing ja Voodoo Child (Slight Return), mutta, jos aivan rehellisiä ollaan, näistä ja niin monista muista tälläkin boksilla olevista Hendrix -klassikoista on jo liikkeellä aika useita (virallisiakin) versioita. Julkaisuista päättävän työryhmän toivoisikin välillä antavan ihmisille lopullisen selvityksen esimerkiksi huhutuista ELP + Hendrix -nauhoista sekä Electric Ladyland -studion jameista, joissa Jimin kanssa sparrasivat ainakin Johnny Winter, Jeff Beck, Eric Clapton, John McLaughlinin ja hevosmiesten tietotoimiston mukaan myös itse Pimeyden Prinssi, Miles Davis. Vaikka nämä vedot osoittautuisivatkin vain semitylsäksi funkiksi E:stä, niiden dokumentaarinen arvo olisi melkoinen. Toistaiseksi näihin ehkä jossakin lepääviin äänitteisiin on kuitenkin suhtauduttu kuin Sibeliuksen kirjeenvaihtoon tai Kekkosen arkistoihin.
Mutta itse musiikin arvosteluhan ei tuota ongelmia, onhan Jimi Hendrix sähkökitaristeista valovoimaisin. Ja eihän mies voi mitään sille, että 90-luku toi tullessaan ultrakaupallistavan suhdanteen, jonka myötä hänestäkin tuotteellistettiin myyvä brandi Coca-Colan ja Mikki Hiiren rinnalle. Experience Hendrixin website pursuaakin mitä mauttominta ja karmivinta krääsää, jolla ei ole mitään tekemistä Jimin mielikuvituksekkaan säveltaiteen kanssa. Ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei.