JIPPU: Väärinpäin lentävät linnut

JIPPU
Väärinpäin lentävät linnut
HMC

Olen itkenyt Jipun keikalla. Herkässä krapulatilassa, mutta kuitenkin. Lavalta päälle vyöryvä tunteiden suuruus sai kyyneleeni virtaamaan. Olen myös epäuskoisena naureskellut Jipun lausunnoille, yhdys sana virheille, villasukille ja muulle epäolennaiselle. Sekin nauratti, kun Jippu soitti tuohtuneena edellisen levynsä Soundissa lytänneen kriitikon perään.

Jippu siis herättää tunteita, ja hyvä niin. Ongelma on se, että niin pieni osa tuosta vahvasta karismasta välittyy hänen musiikistaan. Musiikillisesti Jippu on silkkaa iskelmää, tuoreimmallaan jopa enemmän kuin koskaan. Trendikkäästi pienin konemaustein modernisoitua, mutta mielikuvituksetonta tusinapoppia. Reippaammissa biiseissä on diskokomppia, rauhallisemmissa sävykästä tunnelmointia. Ammattimaista, mutta vailla pienintäkään häivähdystä siitä personallisuudesta tai arvaattomuudesta, mikä Jipusta hohkaa.

Parhaimmillaan Jippu laulaa vakuuttavasti. Eritoten rauhalliset hetket, kuten nerokkaasti nimetty Väärin tein, Purple Rain tai avausraita Eva (Nukutaan kielletyllä iholla) saavat liikuttumaan. Nopeammissa kappaleissa Jipun ohut ja korkea vaikerrus raastaa, varsinkin kun siihen yhdistyy lähes epätoivoinen ylieläytyminen. Pahimpana esimerkkinä toimii sietämätön Henki ja elämä.

Teksteissä sentään on sitä Jippua: raivostuttavan ontuvia vertauskuvia, uskonnollista paatosta ja kiusallista tunnustuksellisuutta. Mutta monin paikoin myös koskettavaa, rehelliseltä maistuvaa ja kielellisesti kaunista lyriikkaa.