Bluesrock on nyt nousussa ja kaikki kitaralehdet hehkuttavat Joe Bonamassan taitoja. Niitähän riittää kitarakauppiaan pojalla, joka sekosi keppeihin jo ala-asteella ja omistaa niitä toista sataa. New Yorkin Uticassa kasvanut, jo kymmenen soololevyä tehnyt 33-vuotias on harvinainen jenkki: hän myöntää Jeff Beckin, Jimmy Pagen ja muiden brittiblueskitaristien kolisevan hänelle kotimaan mustia kivijalkoja kovemmin.
Silti tässä B.B. King vierailee Willie Nelsonin Night Lifella. Bonamassa ei ole siis niin stereotyyppi kuin luulisi. Omien biisien ohessa hän paneutuu muun muassa John Hiattiin, Otis Rushiin, Bobby Parkeriin, Leonard Coheniin ja Blind Boy Fulleriin, jonka Baby You Gotta Change Your Mindin lempeä akustinen tulkinta kolisee itselleni parhaiten. Vaikka en voi olla diggaamatta Joen avomielisyyttä, pääsääntöisesti varsin raskaalla kädellä piirretty Black Rock on kiusallisen tilkkutäkkimäinen kokonaisuus, jonka yllättävät kreikkalaissävyt kaikessa miellyttävyydessäänkin ovat kuin toiselta levyltä.
Rytmiryhmässä häärivät Glenn Hughes ja Jason Bonham, mutta jos tätä vertaa Zeppeliniin (mitä on vaikea välttää), niin persoonallisuudesta ja karismasta ei voi puhua samana päivänäkään. Etenkin kun Joen laulu on vain ok.
