JOE BONAMASSA: Blues Of Desperation

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

JOE BONAMASSA
Blues Of Desperation
Provogue

Kitaristi Joe Bonamassan syyskuussa 2014 ilmestynyt tasokas pitkäsoitto Different Shades Of Blue hahmottui kivuttomasti Nashvillen studioilla, joten mies päätti toistaa kaavan tuoreella albumillaan.

Viidessä päivässä purkitettu Blues Of Desperation esittelee kepittäjän, joka ei tyydy helppoihin ratkaisuihin. Sinisten sävelien kavalkadi koskettelee tunnelmia rypistelyistä aina balladeihin ja americana-orientoituneeseen keinahteluun.

Monipuolisen paketin jännite latautuu melko viriiliksi. Niinä hetkinä kun Bonamassa ja hänen yhtyeensä uskaltautuvat estoitta irrottelemaan, kuluttaja saa herkkuja kyllikseen. Iso vaihde on silmässä heti alkumetreillä – levyn käynnistävät This Train ja Mountain Climbing puhkuvat yllättävänkin rouheita kuvioita.

Joe Bonamassan lauluosuuksista irtoaa osin paulrodgersmaista syvyyttä, mikä jykevöittää albumin ilmettä. Myös kitaristin muusikkokollegat pääsevät esille. Basisti Michael Rhodes sekä rumpalit Anton Fig ja Greg Morrow muodostavat tuhdin rytmiryhmän, joka pysyy vaivatta mukana groovailussa.

Lisää luettavaa