Joe Bonamassaa ei voi syyttää ainakaan laakereilla lepäämisestä. Kitaristi suoltaa tasaiseen tahtiin markkinoille studio- ja keikkakiekkoja ja ehtii siinä sivussa väsäillä projekteja Black Country Communionin, Rock Candy Funk Partyn sekä Beth Hartin kanssa.
Redemptionilla Joe Bonamassa etsii albumin nimen mukaisesti vapautusta, jonka tarve kehittyi yksityiselämässä koettujen kipeiden kokemusten kautta. Kohtalokkaiden sävyjen oheen levittyy toiveikkuutta, mikä kursii levyn olemuksesta virkeän.
Vaikka sävellysten ytimessä soi blues monissa muodoissaan, tulkintojen skaala haetaan muhkean rockin areenoilta. Ledzeppelinmäisen tanakat rytmit sekä täyteen sovitetut melodiat torvisektioineen ja taustalaulajineen pyrkivät rinnuksille. Bonamassan yhtyeen tekemiset tuntuvat harvinaisen itsetietoisilta.
Kitarasankarin edesottamukset sulautuvat kokonaisuuteen juohevasti, joten egotrippailu jää väliin. Kaikesta päätellen mies ottaa missionsa tosissaan.
