Vastikään Lyle Lovettin kanssa Suomessa konsertoinut John Hiatt on The Open Roadilla sama mutta vielä hiukan vanhempi mies kuin edellisellä levyllään. Muutenkin eväät ja lopputulos ovat paljolti samat kuin Same Old Man -albumilla (2008).
Jälleen John Hiattin itsensä tuottama albumi soi karheana heti nimiraidan rämisevistä rummuista ja särisevistä kitaroista lähtien. Laulu kurlaa ja kitaraa on tarjolla runsaasti ja melkeinpä mieluummin slidella kuin ilman. Kiertuebändin kanssa äänitetty The Open Road on bluesia, country & westerniä ja rock’n’rollia fuusioidessaan klassista John Hiattia.
Niin kuin monta kertaa aiemminkin John Hiatt on jälleen tehnyt tavanomaisuudesta hyveen. Hiattin tylsät biisit ovat vähintään yhtä tylsiä kuin kenen tahansa, mutta tasaisuudesta erottuvat helmet loistavat upeasti kaikessa rosoisuudessaankin.
Like A Freight Trainin bluesin vastapainoksi koko levyn lennokkain ja välittömimmin iskevä raita on Haulin’, jonka irtonaisesti svengaavaa rock’n’rollia on totuttu enemmässä määrin kuulemaan John Hiattin vanhan bändikaverin Nick Lowen varhaisemmilla levyillä.