JONNA TERVOMAA: Eläköön

JONNA TERVOMAA
Eläköön
Johanna

Minä toivon, Jonna Tervomaan ensimmäinen single kuuteen vuoteen, ei voisi olla riemukkaampi julistus uudesta innosta palata ihmisten ilmoille, musiikin maailmaan. ”Minä toivon rumpujen pärinää/ikinälkäistä elämää/ja toivon koskien kohinaa/koko pitkää sinfoniaa.” Rouhean gospelhenkinen ja hurmoksellinen oodi olisi kotonaan E Street Bandin ohjelmistossa.

Toinen single Tikapuut vie aivan toisiin maisemiin. Kappaleen omaishoito­video on toki vaikuttava, mutta jylhä sävellys sekä Tervomaan sanoitus ja tulkinta luovat jo omillaan vahvoja mielikuvia.

Kontrasteja riittää. Kannen kaksijakoisuus jaksaa huvittaa: albumin nimi on Eläköön ja silti artisti näyttää kuvassa niin allapäistyneeltä, että on syytä epäillä hänen koiranpentunsa loukanneen tassunsa traagisessa keksipurkki­onnettomuudessa.

Albumin monipuolisuutta ei onnistu hahmottamaan ensimmäisillä kuunteluilla.

Albumin monipuolisuutta ei onnistu hahmottamaan ensimmäisillä kuunteluilla. Avauskappale Vastaranta yhdistää tekstin suuren empatian, kuivan laulusoundin ja melkeinpä teräksisen kylmän kertosäkeen. Albumin akustinen päätös Lopulta aina on puolestaan yhtä suurta luomusydäntä. Biisin kirjoittaneiden Tervomaan ja kitaristi Tokelan yhteispeli toimii ajatuksen lailla. Pariskunta kunnostautuu kimppasäveltäjinä upeasti myös biisissä Kirkonrotat, jossa on unenomaista, paikoin 1960-lukulaisen ranskalaista soundtracktunnelmaa.

Jonna Tervomaan oma sävellys Saa kukoistaa elää nimensä mukaisesti: viehko valssintapainen hurmaa musikaalimaisella melodiallaan ja asiaankuuluvan karusellimaisella sovituksellaan. Toinen Jonna-originaali Tulta päin on sekin vastaansanomatonta laatutyötä: hienostunut ja samaan aikaan kiihkeä sävellys huokuu hengenheimolaisuutta Suzanne Vegan tyylikkäimpiin moderneihin folklauluihin. Jaakko Murros kerää biisissä korkeat tyylipisteet akustisella kitarallaan.

Eläköön-albumista puhuttaessa ei voi eikä saa sivuuttaa Eppu Kososta, joka on tuottamisen, äänittämisen ja miksaamisen ohella säveltänyt suurimman osan biiseistä, soittaa ja ohjelmoi instrumentteja ja laulaa taustoja. Vaikka Jonna Tervomaalla on ollut aina alan kovimpia ammattilaisia taustavoiminaan, juuri tähän hetkeen ja näihin lauluihin Kosonen on todellinen täsmä­valinta. Kehu pätee myös kasarihtavaan pikakiitäjään Aika kultainen, vaikka en osaa päättää, onko se tyystin sietämätön vaiko tyylipuhdas pophelmi. Ihme taas puhkuu ja puhisee 1970-lukulaisen diskopallon alla. Biisi tuntuu loppuvan vähän kesken – olisikohan aika kaivaa naftaliinista sanat extended ja mix?

Sanoittajana Jonna Tervomaa on aina ollut taitava ja omaperäinen, mutta sortuisin teollisuusvahvuiseen valehteluun, jos väittäisin poikkeuksetta löytäväni biiseistä sen kirkkaimman ytimen. Talouden opponentti taas puhuu Tervomaa-albumeista ”sukupolviromaaneina”, ja kenen tahansa kannattaa kuulemma tutustua Eläköön-levyyn, jos haluaa ymmärtää jotain keski-ikäistyvän naisen elämästä. Latteuksia ja itsestäänselvyyksiä Tervomaa ei koskaan latele, ja siinä suhteessa hän on sanoittajana samaa koulukuntaa Paula Vesalan kanssa.

Eläköön osoittaa artistin säilyttäneen pitkäksi venähtäneen taukonsa aikana sekä inhimillisyytensä että luovan kipinänsä ja jalostaneen noita ominaisuuksia. Aktiivivuosinaankin hän teki musiikkia vain omista lähtökohdistaan. Tämän asenteen, lopputuloksen laadun ja ansaitun menestyksen ansiosta Tervomaa on raivannut tietä nuoremmille artisteille helpommaksi kulkea.

”Minä toivon huomisen tulevan/ja soihtujen korkeina palavan”, Tervomaa laulaa.

Huominen on nyt.