KERKKO KOSKINEN: Rakkaus viiltää

KERKKO KOSKINEN
Rakkaus viiltää
Johanna

Jylhän Maydayn myötä niin soolouransa kuin uuden albuminsakin avaava Kerkko Koskinen (29) on jännittävässä tilanteessa: Ultra Bra ehti saavuttaa paljon suurta sekä kaunista ja rikkoa matkalla muutamia suomalaiseen kevyeen musiikkiin liittyviä myyttejä ja uskomuksia. Nyt tämä kunnianhimoinen mies, jonka studioneurooseista sekä yleisestä perfektionismista voisi kirjoittaa parikin novellia tai purevaa sketsiä, alkaa kasvattaa omaa henkilökohtaista legendaansa.

Ensimmäisen jaakobinpaininsa itsekriittinen Koskinen kävi jo keväällä 2001 miettiessään, alkaako itse laulaa yhtyeessään ja sitä kautta myös levyllään ja lopulta klubeissa sekä lavoilla. Rakkaus viiltää osoittaa, että Kerkon ääni on yleisilmeeltään hivenen kolho. Mutta toisaalta, Maydayn ja Lago di Sopranon tapaisten ajattoman chydeniaanisten paatoslohkareiden kohdalla moinen suorasukainen äänenväri toimii täydellisesti. Eihän kaikkien tarvitse ladata levyilleen imelää soultulkintaa ja/tai kankeaa rokkivibratoa.

Ydinyhtyeekseen Koskinen on rekrytoinut vuosikausia yhdessä ja erikseen svengitelleen Eeva Koivusalo – Pekka Gröhn – Miikka Paatelainen – Heikki Tikka -neliapilan. Valinta on erinomainen, sillä useissa afroamerikkalaispohjaisissa comboissa (Fat Bullets, Cool Sheiks, Electric Sauna jne.) kannuksensa hankkineet musikantit tuovat sävelmiin sellaista välittömyyttä ja ilmavuutta, jonka marssinsa kovin raskain jaloin aloittanut Ultra Bra saavutti vasta kaarensa lopussa. Huhtikuussa tien päälle lähtevän ryhmän bravuureja tulevat olemaan Tuomari Nurmio -maisesti eteenpäin notkuva Poispäin ainoastaan sekä vastaavalla neworleansilaisella poljennolla ja puhaltimilla kuorrutettu Vie minut takaisin sinne. Jos vertailua halajaa, kannattaa kuunnella kappale, joka on kuin sattumalta saanut nimekseen Hautausmaalla, ja ristikseen liki parodiset puhallinsovitukset.

Vaikka toisin voisi luulla, pianisti/säveltäjä ei omien sanojensa mukaan ole laittanut biisejä matkan varrella syrjään. Inspiraatio uuden tavaran tekoon syntyi kuulemma siinä silmänräpäyksessä, kun nuija oli napauttanut pöytään Ultra Bran lopettamispäätöksen. Mutta toisaalta, mitään radikaalia Kerkko Koskinen ei ole repertuaariinsa liittänyt – ellei leikkaamon lattialle jääneistä kolmesta biisistä sitten moista olisi löytynyt. Kyllähän tämä mies tietää, että esimerkiksi Hautausmaalla, valssin tahtiin etenevä nimibiisi ja muut oudolla tavalla valmiiksi nostalgisen kuuloiset raidat tulevat ainakin alkuun soimaan radiossa kuin edellisen yhtyeen hitit.