THE KILLS: Midnight Boom

THE KILLS
Midnight Boom
Domino

Electron ja törkyisen punkrockin symbioosi ei ollut uusi juttu aiemmillakaan The Kills -albumeilla Keep On Your Mean Side (2003) ja No Wow (2005). Pelkistetty kahden hengen tyttö ja poika -kokoonpano ei sekään ole patenttitoimistoon ryntäämään saava innovaatio. Mutta kolmannella albumillaan Alison Mosshart ja Jamie Hince taatusti rockaavat ankeimmat dogmailijat nurin!

Vaikka No Wow oli jo vietävän puoleensavetävä levy, siitä tuoksahti etäinen taidekoulupöllähdys. Nyt kun duo on tunnustanut rakkautensa The Velvet Undergroundiin ja Suicideen, se voi keskittyä tanssittamaan. Midnight Boom ei peittele kurssinsa tarkistusta: melodiat ovat takuutarttuvia, hölmöimmillään lastenlaulumaisia hokemia ja onomatopoeettista muminaa, kuten Getting Downissa. Kertoman mukaan The Killsin jäsenten välillä ei ole romanttista sutinaa, mutta kiivaan jännitteen he yhdessä duetoidessaan silti muodostavat. Kaksikon söpötyksestä tulee mieleen Boss Hogin lemmenpari Jonathan Spencer ja Cristina Martinez ja hyvänä korvikkeena Boss Hogin pitkäksi venyneen tauon aikana The Kills toimiikin.

Ihan koko kättä ei The Kills ole suostunut kaupallisuudelle antamaan, sillä siellä täällä pilkistää duon tarve käydä kuulijansa kimppuun. M.E.X.I.C.O.C.U..:n kaltaiset lyhyet paskanhaistatukset ovat ilmeisiä mutta toimivia. Sisältöä levyllä on kuitenkin huomattavasti tanakammin, jos The Killsia sattuu vertaamaan vaikkapa CSS:n tai Bonde Do Rolen ikävystyttävään renkutukseen, jonka ainoa sanoma on, että nussiminen on kivaa. Helpoimmillaankin The Killsin alla kytee jotain määrittelemätöntä. Niin kuin esimerkiksi albumin yhden kiehtovimman raidan Alphabet Ponyn kohdalla. Simppelin hiphop-biitin alla on pahaenteinen tunne nurkan takaa kurkistavasta ikävästä yllätyksestä.

Kuten No Wow´lle, myös Midnight Boomille uskaltaa povata pitkää ikää cd-soittimen viereen kasaantuvassa tehokuuntelupinossa.