The Killsin kakkoslevy No Wow (2005) tuli aikoinaan teilattua varsin suorin sanakääntein. Kuvailin tuolloin bändiä kakkosluokan The White Stripesiksi ja samalla oletin, ettei The Killsiä enää muutaman vuoden kuluttua muisteta. Onnistuin tässä tehtävässä varsin mallikkaasti, kunnes käsiini tuli Blood Pressures -pitkäsoitto. En odottanut siltä yhtään mitään, mutta nyt olen kuunnellut sitä enemmän kuin mitään muuta tänä vuonna julkaistua levyä.
The Killsin uutuus pitää sisällään järjestään hyviä kappaleita, joista kahta voi suoralta kädeltä tituleerata napakympeiksi. Näistä ensimmäinen (Satellite) lainaa kertosäkeessään luultavan tahattomasti The Congosin reggae-klassikkoa Fisherman, mutta ei tätä oikein jaksa kovin suureksi synniksi laskea. Varsinkin kun ottaa huomioon, että myös Lee Perry ja kumppanit vohkivat samaisen melodian suurella todennäköisyydellä jostain paikallisesta kansanlaulusta. Toinen esiin nostamisen arvoinen kappale on DNA, joka osoittaa että toimivan yksinkertaisia rockriffejä löytyy muualtakin kuin historiankirjoista.
Kun moderni rock aiheuttaa kuuntelijassa lähinnä päänkiristystä, on suositeltavaa tarkistaa verenpaine Blood Pressuresin tahdeissa.
