Levyarvio: Tyylikkään duon ja ”pikku paskiaisen” b-puolikokoelma ihastuttaa – Tuore julkaisu päihittää jopa studioalbumit

Arvio julkaistu Soundissa 11/2020.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

The Kills
Little Bastards
Domino

Vokalisti Alison Mosshartin ja kitaristi Jamie Hincen pikku äpärät – elektrogarage-duo The Killsin seiskatuumaisten b-puolille ja cd-sinkkujen täyteraidoiksi vuosina 2002-2009 unohtuneet helmet – ovat kokoelmana enemmän kuin osiensa summa. Vaihteleva soundi- ja tyylipaletti viihdyttää enemmän kuin yksikään pariskunnan varsinaisista albumeista. Little Bastard on myös The Killsin ”kolmannen jäsenen”, midiraituri ja rytmikone Roland 880:n lempinimi.

Vetävimmät biisit Superpowerless ja Night Train, ennenjulkaisemattomat Raise Me ja yliampuva Screamin’ Jay Hawkins -cover I Put A Spell On You sekä Future Starts Slow -seiskan (2011) b-puolelle päätynyt Blue Moon osoittavat The Killsin olleen nolkytluvun lopulla erittäin hyvässä vireessä, ennen kuin Jack White kaappasi Mosshartin The Dead Weather -superbändinsä laulajaksi.

Passion Is Accuraten kilkuttelu muistuttaa The Flying Lizardsin Money-klassikosta. XFM-radiolive Love Is A Deserter päihittää No Wow -albumille (2005) päätyneen studioversion. Monsieur Gainsbourg Revisited -tribuutilta (2006) poimittu käännösversio I Call It Art muistuttaa, ettei The Limiñanasin asema indierockin tyylikkäimpänä tyttö & poika -duona ole täysin kiistaton.

Lisää luettavaa