KORENTO: Tandemlento

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Jyväskyläläinen Korento on nuori bändi, johon jossakin ladataan sievoisia odotuksia.

Arvio

KORENTO
Tandemlento
EMI

Jyväskyläläinen Korento on nuori bändi, johon jossakin ladataan sievoisia odotuksia. Musiikiltaan Korento ei ole hento kuin nimensä, mutta Tandemlennon perusteella on liian aikaista sanoa, onko kyseessä lintu vai kala. Korento kun tekee rasittavimmillaan pitkästyttävää suomirockia, mutta parhaimmillaan varsin kehityskelpoista voimapoppia.

Soitannollisesti Tandemlento alkaa lupaavasti otsikollaan, mutta jo tekstin avausrivit pakottavat miettimään, onko kyse lyriikallisesta idearikkaudesta vai silkasta korniudesta: "Ole sinä naaras, minä olen koiras/Alasti teemme jotain mikä ei kuole koskaan".

Manic Street Preachersin kuuloisesti sovitetuilla jousilla Korento hakee sointiinsa suuruutta, jota biisinsä eivät välttämättä kuitenkaan kaipaa. Pariin otteeseen Tandemlento tarjoaa lievästi hard rockistakin riffailua. Tuleeko se koskaan takaisin huokuu Anssi Kelalle ominaista lyriikkaa ja niukkaa melodisuutta Ihmistaidetta-biisin tuodessa kuvaan varovaisesti koneistettua tanssisykettä.

Tandemlennon perusteella voi vain toivoa, että Korennon varjo jatkossa aukeaa. 

Lisää luettavaa