Marraskuussa Kris Kristofferson kävi vetäisemässä Suomessa kolme keikkaa. Niillä tarjottiin tuhansille ihmisille karismaattisen taiteilijan lämminhenkinen konsertti. Kris Kristofferson on 76-vuotias veteraani. Hän osaa soittaa vain auttavasti kitaraa (eikä huuliharppua edes sen vertaa). Hänen tavallisestikin rajoittunut lauluäänensä oli tällä kertaa flunssan pahasti murjoma. Silti hän otti kaikkialla yleisönsä upeilla lauluillaan ja väärentämättömän inhimillisellä karismallaan.
Feeling Mortal on viimeinen osa This Old Road -albumilla (2006) alkanutta trilogiaa. Tuottajana toimii yhä Don Was. Sointi on pelkistynyt levy levyltä, ja nyt siitä on karsiutunut pois kaikki turha. Jäljellä on oikeastaan vain pelkät puitteet, ja niiden keskellä Kris Kristoffersonin hienot kantrilaulut ja ikävuosien runtelema, haurastunut ääni.
Heti levyn aloittavassa nimiraidassa mennään suoraan asiaan. Laulaja kokee yön pimeydessä oman kuolevaisuutensa ja katsoo kohtaloaan silmästä silmään: ”Wide awake and feeling mortal/here today and gone tomorrow.”
Luonnollisesti Kris Kristoffersonin trilogia vertautuu Johnny Cashin American-levytyksiin. Kummassakin on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta, pitkän päivätyön tehneen taiteilijan testamentista. Ja valitut keinotkin ovat aika pitkälle yhteneviä. Näillä levyillä kun ei elämän jättämiä jälkiä yritetä puuteroida näkymättömiin.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa yhtä suurta eroa. Rick Rubin hakemalla haki Cashille huippumateriaalia. Kris Kristofferson tekee hienot laulunsa itse!
