Laura Veirs
Laura Veirsin tunnisti jo Carbon Glacier -albumilla (2004) poikkeuksellisen lahjakkaaksi laulaja-lauluntekijäksi. Tuottelias artisti on julkaissut albumeita sen jälkeenkin ahkerasti, eikä yksikään ole ollut välityö tai huti. Välillä valtavirtaa kosiskeltiin rokkaavammilla laajakangassoundeilla ja muodikkaalla indie-kitaroinnilla, mutta nyt hän on palannut riisutumpaan tunnelmointiin.
Laura Veirs on vahvimmalla osaamisalueellaan juuri minimalistisemmassa ympäristössä, jossa tyynet ja mietiskelevät laulutulkinnat pääsevät oikeuksiinsa. Veirsin tyynet ja pakottomat tulkinnat tuovat ovelasti mieleen Leonard Cohenin sekä Jose Gonzalesin. Etäisen oloisesta alkuvaikutelmasta huolimatta tunnereaktio syntyy kuin huomaamatta.
Levyn hienoimpiin hetkiin lukeutuvan nimiraidan hyväilevä melodia tuntuu luontevuudessaan oudon tutulta, mutta kyseessä on malliesimerkki siitä, miten lauluntekijä voi keksiä perinteeseen nojautuen itse oman tyylinsä. Sun Is King -kappaleen kuulas ja raukea country -poljento vertautuu jopa Neil Youngin Harvest Moonin (1992) käsinkosketeltavaan magiikkaan.
July Flamella kiehtovaa ristiriitaa syntyy myös avoimien ja romanttisten tekstien sekä tuotannollisten ratkaisujen välille. Tuottaja ja poikaystävä Tucker Martinen kanssa laadituissa äärimmäisen hienostuneissa sovituksissa ei annostella siirappia kuin tarpeellisesti. Kappaleet päättyvät ja yllättävät juuri sopivassa kohtaa ja jättävät kuuntelijan nälkäiseksi.
Vaikka näennäisen perinteisestä laulaja-lauluntekijä-touhusta onkin kyse, saa onnistunut tuotanto aikaan modernin yleiskuvan. July Flame asettuu Carbon Glacierin kanssa samalle tasolle Veirsin parhaana levynä.
