Levyarvio: Laura Veirsin kymppisoololla kaikuu perhearki – Vanhan mököttäjän käy huonommin

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Laura Veirs
The Lookout
Bella Union

Laura Veirs aloitti 10. sooloalbuminsa teon, kun parhaiden luovuuden tähtien alla koottu Case/Lang/Veirs -naiskolmikko sai toissavuotisen kiertueensa päätökseen. Oma perhepiiri on nyt ensisijainen tuottaja-aviomiehen Tucker Martinen ja kahden pienen pojan vaikuttaessa suoraan sekä musiikin että lyriikan teemoihin. Mukana on myös laajempi metafora Zozobra, jonka innoittaja oli sukutapaaminen Santa Fe’n paikalliskekrissä, jossa juhlakansa stuffaa kuluneen vuoden murheet ja pahat muistot isoon ”Vanha Mököttäjä” -marionettiin polttaakseen sen kanssa vanhat huolensa tuhkaksi.

Zozobran symbolinen rovio heijastuu Veirsin albumin tunnelmiin vapautuneisuutena ja toiveikkuutena, vaikka hän sureekin menettämiään ihmisiä sekä maailman nykytilaa. Lyhyt ja runollinen hyvästijättö Margaret Sandsille on albumin raikas intro. Puolivälissä David Bowie saa oman intiimin obituaarinsa Heavy Petals, jossa todetaan ”ground controlin” kirvoittaneen hänestä otteensa. Ulkomaisemat, oma piha, nuotiotulet, kanjonit, putoukset ja niityt hallitsevat hienosävyisiä mielikuvia ja pieniä runokuvaelmia, joissa Veirsin lauluääni vaeltaa kertojattarena ja vilpoisena tuulenvireenä. Grateful Deadin Mountains Of The Moon istuu panoraamaan täydellisesti niin sanoituksen kuin eläväisen akustisen täsmäsovituksenkin puolesta.

Lisää luettavaa