Siitä lähtien, kun sain käsiini Laura Veirsin vuoden 2004 jännittävän Carbon Glacier -levyn ja ahmin sekä hänen pari aiempaa levyään, että seuraavan vuoden Year Of Meteorsin, on Veirs kivunnut naispuolisten lauluntekijäsuosikkieni kärkeen, aivan sinne Aimee Mannin kainaloon.
Saltbreakers jatkaa Lauran asteittaista siirtymistä pohdiskelevasta trubaduurista kohti bändisoundia. Aiemmilta levyiltä tuttu bändi täyttää suurimman osan äänikuvasta, mutta joukossa on myös Lauran ja kitaran yhteisiä hetkiä.
Veirsin popmusiikin ainutlaatuisuus syntyy pienistä asioista. Saltbreakersilla nokkela college radio -pop yhdistyy juurevaan folkperinteeseen. Cast A Hookin vahvat The Shins -mielleyhtymät vertautuvat luontevasti Nightingalen pehmeästi keinuvaan yökerhotunnelmaan tai Phantom Mountainin surisevaan rokkaukseen. Veirsin laulutyyli on säilynyt levystä toiseen hurmaavan huolettomana ja hänen persoonallinen intonaationsa on hyvin tunnistettava. Vaikka Veirsin melodiakuluissa alkaa olla levy levyltä enemmän toistoa, ja vaikka bändisoundi parissa biisissä lipsuu tavanomaiseksi rokkaukseksi, on Saltbreakers sovituksiltaan kiehtova ja monipuolinen lisä Lauran katalogiin. Albumikokonaisuutena se on jopa hänen parhaitaan.
